Kirjoita kirje tuntemattoman tueksi

Aika parantaa -verkosto kerää kirjeitä tukea tarvitseville

Aika parantaa -verkoston tuoreessa tempauksessa kerätään kirjeitä yksinäisille ja tukea tarvitseville. Valmiin kirjeen voi toimittaa verkostolle, jonka kautta se välitetään esimerkiksi terveyskeskukseen, mielenterveystoimistoon, sosiaalitoimistoon, vanhusten palvelutaloon, nuorisotaloon, pakolaiskeskukseen tai asunnottomien yömajaan.

Kirje voi olla käsin tai koneella kirjoitettu. Se voi myös olla kannustava kortti kirjekuoressa. Mukaan voi liittää valokuvan, piirroksen tai runon – minkä vain kokee vastaanottajaa ilahduttavan.

Projektin keksinyt Hanna Koppelomäki kertoo idean syntyneen vähitellen.

– Luin lehtijuttua, jossa masennuksesta toipuva nainen alkoi kirjoittaa kirjeitä tuntemattomien ihmisten tueksi. Ajattelin, että sama voisi toimia meilläkin, hän kertoo.

Koppelomäen mukaan hankkeen ideana on se, että kukaan ei tiedä, kenet kirje tavoittaa. Kirje voi kuitenkin auttaa pohjalla olevaa ihmistä jaksamaan eteenpäin.

– Projekti on vasta alkanut, mutta se on ottanut heti tulta alleen. Olemme saaneet jo kymmenkunta kirjettä, hän kertoo.

Kirjeitä on mahdollista myös tilata esimerkiksi kriisin kohdanneelle tai muuten tukea tai kannustusta kaipaavalle. Tempaus toimii aikapankkiperiaatteella.

Linkkejä:
Aika parantaa
Kuvia kirjoitetuista kirjeistä Facebookissa

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia