Koirasta ei vielä ole tohtoriksi

Koira erottaa uniapneapotilaat terveistä, muttei riskiryhmistä.

Koirasta ei vielä ole tohtoriksi Kuva 1 / 1

Tutkimusnäyttö koirien kyvystä tunnistaa sairauksia vaikuttaa lupaavalta. Näyttö ei kuitenkaan riitä siihen, että koiria voitaisiin jo käyttää diagnostiikassa.

– Siihen on vielä pitkä matka, sanoo Helsingin yliopiston dosentti, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Tuomas Klockars.

Hän oli mukana tutkimusryhmässä, joka osoitti, että koira pystyy erottamaan hajun avulla uniapneaa sairastavien virtsanäytteet melko hyvin terveiden näytteistä.

Tilanne muuttui, kun ryhmä selvitti koiran kykyä tunnistaa uniapneaa sairastavat riskiryhmästä.

– Riskiryhmästä koira tunnistaa uniapneapotilaat huonosti. Siksi se ei sovi seulontatyökaluksi.

Tästä työstä kirjoitetaan parhaillaan tutkimusartikkelia.

Tuberkuloositutkimus on käynnissä

Lasten virtsatieinfektioiden tunnistamisessa koira osoittautui saman tutkimusryhmän tutkimuksessa luotettavaksi.

Silti Klockars ei usko, että pian koiria nähtäisiin laboratorioiden pissanäytteitä nuuhkimassa.

– Virtsatieinfektioiden tunnistamiseen on hyviä pikatestejä. Koiralle ei ole tarvetta.

Pikatesti voi myös olla koiraa helpompi, halvempi ja yhdenmukaisempi.

Klockarsin ryhmä tutkii myös koirien kykyä diagnosoida tuberkuloosia virtsanäytteistä. Potilailla erittyy virtsaan eri aineita kuin terveillä.

– Tutkimushypoteesimme on, että koira pystyy haistamaan muuttuneen ­aineenvaihdunnan virtsasta, samalla tavalla kuin virtsatietulehduksissa.

Koirakin tekee virheitä

Klockars painottaa, että koiraa voi tulevaisuudessa käyttää diagnostiikan apuna vain, jos toiminta perustuu vahvaan tutkimusnäyttöön.

Tutkimusten mukaan koirien välillä on eroja. On koiria, jotka oppivat ja koiria, jotka eivät opi. Ja oppineellakin koiralla on hyviä ja huonoja päiviä. Koska koira on yksilö, sekin tekee virheitä.

– Jotta koiraa voisi käyttää diagnostiikassa, pitäisi ensin osoittaa, juuri nämä koirat toimivat ja ovat luotettavia. Jos joku pystyy kouluttamaan koiran haistamaan esimerkiksi syövän, se ei tarkoita, että kuka tahansa pystyy tai mikä tahansa koira oppii saman.

”Ei voi toimia syöpädiagnostiikassa vielä”

Koiran kykyä tunnistaa syöpiä tutkitaan myös Helsingin yliopiston ja Suomen Hajuerotteluyhdistyksen tutkimuksessa.

Osastonylilääkäri, urologian apulaisprofessori ja eturauhassyöpätutkija Antti Rannikko HUS:sta tekee yhteistyötä näiden tutkijoiden kanssa. Urologiasta kerätään näytteitä tutkijoiden käyttöön.

– Kyllä tämä alkuvaiheessa vielä on. On pitkä matka siihen, että koira voisi toimia käytännön syöpädiagnostiikassa, Rannikko sanoo.

Koiran kykyä tunnistaa eturauhassyöpää pitää verrata hyvin määriteltyyn kultaiseen standardiin eli moderneimpaan diagnostiikkaan, joka erottaa kliinisesti merkittävät eturauhassyövät muista.

Rannikko muistuttaa, ettei kaikkia eturauhassyöpiä edes haluta löytää, vaan ainoastaan tappavat, eikä kaikille syöville kannata tehdä mitään.

Siksi se, että koira tunnistaa minkä tahansa eturauhassyövän, ei riitä.

– Jos meillä olisi halpa ja hyvin toimiva menetelmä, joka löytäisi tappavia syöpämuotoja eikä muita, kyllähän sellainen olisi tervetullut. Vielä ei tiedetä, onko koirasta siihen.

Koiran avulla voisi kehittää testejä?

Diagnostiikkakoirille voisi löytyä käyttöä maissa, joissa on rajalliset resurssit. Afrikassa on koulutettu jopa rottia tunnistamaan tuberkuloosia.

Teknologiayhteiskunnissa Klockars näkisi koirien tarpeen ehkä siinä, että niiden avulla voi löytyä merkkiaineita, joita voidaan hyödyntää perinteisessä diagnostiikassa.

– Tutkimuksellisesti aihe on mielenkiintoinen ja lääketieteellisesti lupaava, mutta kyllä tämä on lapsenkengissä vielä.

Myös Rannikko arvioi, että koirien avulla voitaisiin ehkä päästä niiden molekyylien jäljille, joita erittyy tietyissä sairauksissa esimerkiksi virtsaan tai hengitysilmaan.

– Jos koiran avulla virtsasta löytyy molekyyli, jonka koira tunnistaa, sille voitaisiin rakentaa laboratorio-olosuhteisiin sopiva testi, Rannikko sanoo.

Kirjoittaja
Heli Väyrynen

Kuva
Sami Perttilä

Artikkeli on alun perin julkaistu Lääkärilehdessä 40/2019.

Oletko jo lukenut nämä?