Koronapotilaiden oireilu pitkittyy usein

Oireilun pitkittyminen on yleistä etenkin sairaalahoidossa olleilla.

Pitkittynyt oireilu on yleistä varsinkin sairaalahoidossa olleilla koronaviruspotilailla, uutisoi HUS.

Tiedot perustuvat Kiinassa puhelinhaastatteluna tehtyyn tutkimukseen.

Ylilääkäri Asko Järvisen mukaan puolella potilaista oli yleisoireita vielä kolmen kuukauden kuluttua sairastumisesta.

Hänen mukaansa yleisimmin kerrottiin väsyneisyydestä ja runsaasta hikoilusta. Myös erilaiset kivut olivat yleisempiä kuin kontrolliryhmässä.

Yleisiä olivat myös hengitystieoireet, kuten hengenahdistus rasituksen jälkeen, sekä sydän- ja verisuonielimistön oireet, esimerkiksi kohonnut leposyke.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa jonkinlainen oireilu oli Järvisen mukaan yleistä lieväoireisenkin koronavirusinfektion sairastaneilla. Jonkinlaisesta taudin oireesta kertoi 43 prosenttia lieväoireisen taudin sairastaneista kolmen viikon kuluttua.

Suurin osa lievän infektion sairastaneista oli kuitenkin toipunut.

Koronavirusinfektio voi laukaista myös psyykkisiä häiriöitä taudin sairastamisen jälkeen.

Suvi Sariola

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.