Kroonisten tautien määrä pakolaisleirillä yllätti

Kroonisten tautien määrä pakolaisleirillä yllätti Kuva 1 / 1

KYS:n lastenkirurgian ylilääkäri Kari Vanamo teki pitkiä päiviä vastaanottotyötä kolmen viikon ajan kahdella pakolaisleirillä Kreikassa.

SPR:n komennuksella olleen Kari Vanamon mukaan pakolaisleirien olosuhteet olivat alussa varsin kehnot, mutta kohenivat pikkuhiljaa, kun parannustöitä tehtiin.

– Kahdeksan hengen teltoissa saattoi asua kymmenenkin ihmistä, joista osa oli pikkulapsia. Sateella telttojen maalattia muuttui mutavelliksi, hän toteaa.

Vanamoa hämmästytti erityisesti pakolaisten kroonisten sairauksien määrä. SPR:n klinikan lääkevalikoimaan ei kuulu diabeteksen tai verenpainetaudin hoito, ja siksi lääkkeitä jouduttiin haalimaan eri puolilta. Kreikkalaisten apteekkarien vapaaehtoisjärjestö toimitti lääkkeitä leireille sen verran kuin kykeni.

Hammashoidon tarve oli valtava

Vanamon potilaissa oli niin vastasyntyneitä kuin 80-vuotiaita. Arviolta puolet potilaista oli lapsia. Hengitystietulehdukset olivat yleisin syy hakeutua vastaanotolle, ja niin ikään ripulia ja iho-ongelmia esiintyi paljon.

– Myös pari hemodialyysipotilasta, useita pyörätuolipotilaita, vanhoista sotavammoista kärsiviä ja neurologisesti vammautuneita lapsia ja aikuisia tuli vastaanotolle. Tuoreitakin vammoja, haavoja, murtumia ja palovammoja syntyi leiriolosuhteiden seurauksena, Vanamo kuvaa.

Kari Vanamosta tuntui hämmästyttävältä pakolaisten valtava hammashoidon tarve.

– Emme pystyneet järjestämään hammashoitoa leireillä, ja jouduimme lähettämään potilaat akuutteja hampaiden poistoja varten läheiseen sairaalaan. Tulevaisuudessa esimerkiksi vapaaehtoiset hammaslääkärijärjestöt lähettävät liikkuvia klinikoita leireille.

Vanamo kiittelee erinomaisesti sujunutta yhteistyötä SPR:n ja kreikkalaisten välillä. Kreikan armeijan lääkärit hoitivat leireillä päivystyksen, SPR päiväaikaisen toiminnan.

Myös kreikkalaisia lastenlääkäreitä työskenteli leireillä. Vanamo kertoo, että esimerkiksi yksi lastenlääkäri oli käynyt hoitamassa potilaita pari kolme tuntia päivässä leirin perustamisesta lähtien.

Kari Vanamo on työskennellyt SPR:n komennuksilla ulkomailla vuodesta 1982.

– Aion kyllä lähteä uudestaan, jos käsky käy.

Ulla Toikkanen
toimittaja

Kuva: SPR/Gero Breloer

Julkaistu Lääkärilehdessä 19/2016

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi