Periferian palvelut pohdituttavat Kainuussa

Periferiassa ei ole isoja palveluntuottajia, jotka pystyisivät toimimaan sote-keskuksina.

Periferian palvelut pohdituttavat Kainuussa Kuva 1 / 3

Tuula Sassi: ”Maakunnallinen tapa järjestää sote-palvelut ei ole mikään peikko. Meillä Kainuussa on maakuntamalli sosiaali- ja terveyspalveluissa tuttua jo vuodesta 2005, jolloin alkoi Kainuun hallintokokeilu. Nyt toimimme Kainuun sotessa. Se on palveluiden järjestämisen kannalta suuri etu.

Tärkeä asia on yhteinen potilasrekisteri. Erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa pääsemme katsomaan potilaan kohdalta kaikki erikoisalojen tekstit, samoin laboratoriotutkimukset ja röntgen-tutkimukset.

Ennen maakuntaa toimimme eriytyneinä kuntina. Maakunnassa toimintakulttuuria ja ohjeistuksia on yhtenäistetty. Tie on ollut pitkä. Monen tavoitteen toteutuminen on vienyt vuosikymmenen.

Työskentelen Kuhmon ja Sotkamon terveysasemilla. Kun varmaa tietoa ­rahoitusmallista ei ole, olemme miettineet, että tilanne, jossa raha seuraa potilasta, voi olla uhka.

Periferiassa ei ole isoja palveluntuottajia, jotka pystyisivät toimimaan sote-keskuksina.

Jos maakunta hyväksyy yhden ison palvelutuottajan sote-keskukseksi edellyttämättä tasalaatuista palvelua kaikissa kunnissa, periferian ihmiset jäävät tämän valinnanmahdollisuuden ulkopuolelle.

Jos he valitsevat Kajaanissa sijaitsevan yksityisen sote-keskuksen ajatellen pääsevänsä helpommin erikoislääkärille, mitä he tekevät sairastuessaan akuutisti tavalliseen infektioon tai saadessaan trauman? Hakeutuvatko potilaat meille hoitoon vai menevätkö omaan sote-keskukseen yli sadan kilometrin päähän?

Jos raha seuraa potilasta, niin hoitoon tarkoitetut rahat menevät valittuun sote-keskukseen, mutta hoidon kustannukset tulevat meille. Joudummeko hoitamaan muualle listautuneiden potilaiden päivystysasiat, mutta rahoitus liukenee alta pois?”

Terveyskeskuslääkäri Tuula Sassi ­työskentelee apulaisylilääkärinä Kainuun soten Kuhmon ja Sotkamon terveys­asemilla.

Kirjoittaja:

Anne Seppänen

Toimittaja

Kuva: Merja Pääkkönen

Julkaistu Lääkärilehdessä 4/2019.

Oletko jo lukenut nämä?