Resistenssi kolmannen polven kefalosporiineja ja karbapeneemejä kohtaan on yleistynyt

Alueelliset vaihtelut mikrobilääkeresistenssissä ovat suuria EU:n ja Euroopan talousalueen maissa.

Resistenssi kolmannen polven kefalosporiineja ja karbapeneemejä kohtaan K. pneumoniae -bakteereilla sekä karbapeneemiresistenssi Acinetobacter -lajeilla ja Pseudomonas aeruginosa -bakteereilla on yleistynyt useissa maissa.

Esimerkiksi karbapeneemeille resistenttejä K. pneumoniae -bakteereja raportoitiin olevan alle prosentti yhteensä 16 maassa, jotka sijaitsevat Euroopan pohjois- ja länsiosissa. Resistenssi on 25 prosenttia tai sen yli 12 maassa. Kuusi maata raportoi resistenssin olevan 50 prosenttia tai sen yli. Korkeimman resistenssin maat sijaitsevat EU/EEA-alueen etelä- ja itäosissa.

Tiedot käyvät ilmi Euroopan tautikeskus ECDC:n ja Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan toimiston yhdessä julkaisemasta raportista, joka sisältää seurantatietoja vakavista infektioista eristettyjen bakteerien resistenssistä vuodelta 2020. Seurantatietojen keräyksissä on mukana yhteensä 42 maata.

Kaiken kaikkiaan yleistilanne on raportin mukaan pysynyt melko vakaana.

– Meneillään oleva koronaviruspandemia on paljastanut terveydenhuoltojärjestelmän heikkoudet ja haastanut mikrobilääkeresistenssin vastaista työtä. Resistenssin torjuntaan tulisi sitoutua vahvemmin myös poliittisessa päätöksen teossa, ja resistenssin hillitsemiseksi tulisi tehdä ja investoida enemmän kaikissa maissa, THL:n erikoistutkija Kati Räisänen summaa raportin johtopäätökset tiedotteen mukaan.

Hertta Vierula

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.