Robotit kutistuvat solun kokoisiksi

MIT: Voisivat kulkea ihmisen veressä ja suolikanavassa aistimassa sairauksia.

Amerikkalaisyliopisto Massachusetts Institute of Technology (MIT) kertoo kehittäneensä uuden menetelmän tuottaa äärimmäisen pieniä robotteja.

Robotit ovat ihmisveren punasolujen kokoisia. Keksijöiden mukaan ne alkavat käyttäytyä kuin elävät biologiset solut. Mikroskoopissa useimmat ihmiset saisi heidän mukaansa vakuutettua, että solut ovat oikeita.

Keksintö liittyy materiaalitekniikkaan ja on julkaistu vertaisarvioidussa tiedelehdessä Nature Materialsissa.

Atomitason materiaali halkaistaan niin, että siihen syntyy taskuja. Niihin asennetaan elektroniikka ja materiaaleja aistimaan ympäristöä. Sensorit säilövät datan, ja se on luettavissa myöhemmin ulos. Robotit toimivat ilman virtaa. Kokeiden mukaan ne pysyvät toimintakykyisinä kuukausia ainakin vedessä, joka on elektroniikalle vaikea ympäristö.

Tutkijoiden mukaan robotit voisivat veren seassa aistia biomarkkereita sairauksista. Robotteja voitaisiin asentaa myös suolikanavaan.

Tutkijat ja uutiset keksinnöstä eivät ota kantaa, milloin robotit tulisivat kliiniseen käyttöön. Siihen lienee pitkä matka.

Uutiset eivät ole myöskään kertoneet, minkä tyyppisiä sairauksia robotit voisivat tutkijoiden mielestä aistia.

MIT:n tutkijat kertoivat jo heinäkuussa kehittäneensä solun kokoisia robotteja. Jokainen piti silloisessa ratkaisussa valmistaa erikseen. Nyt robotteja pystytään tuottamaan massavalmistuksen menetelmillä.

Kirjoittaja:
Pekka Nykänen

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.