Rokotetutkija sai huijaripalkinnon

Väite MPR-rokotteen yhteydestä autismiin vauhditti rokotteiden vastaista liikettä.

Brittilehti The Skeptic Magazine on antanut vuoden huijaripalkintonsa rokotetutkija Andrew Wakefieldille.

Wakefield julkaisi vuonna 1998 tiedelehti Lancetissa artikkelin, joka väitti MMR-rokotteella olevan yhteys autismiin. Tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokote tunnetaan Suomessa lyhenteellä MPR.

Wakefieldin artikkeli oli yksi rokotteiden vastaisen liikkeen kulmakiviä.

Se todettiin myöhemmin tieteellisesti pätemättömäksi. Wakefield oli tehnyt tutkimuksen vain 12 rokotetulla lapsella. Hän väitti kahdeksan heistä oireilleen rokotuksen jälkeen autistisesti. Myöhemmin heitä todettiin olleen korkeintaan kaksi.

Wakefield oli lisäksi saanut rahaa vanhemmilta, jotka halusivat löytää todisteita rokotteita vastaan.

Tutkijat ovat kutsuneet artikkelia viime vuosisadan vahingollisimmaksi lääketieteelliseksi huijaukseksi. Lancet peruutti sen vuonna 2010. Wakefield menetti samana vuonna lääkärinoikeutensa.

The Skeptic Magazine perusteli palkintoa sillä, että tuhkarokko on yleistynyt voimakkaasti. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla siihen kuoli Euroopassa 37 ihmistä ja tapauksia kirjattiin 41 000 – enemmän kuin yhtenäkään kokonaisena vuotena tällä vuosikymmenellä.

The Skeptic Magazine jakoi pseudotieteitä esiin nostavan Rusty Razor -palkintonsa toisen kerran. Viime vuonna sen sai näyttelijä Gwyneth Paltrow´n hyvinvointibrändi Goop.

Kirjoittaja:
Pekka Nykänen

Kuva: Fotolia

Uutinen julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.