Salaatti saattaa suojata glaukoomalta

Salaattia, pinaattia ja muita vihreitä, runsaasti nitraattia sisältäviä lehtivihanneksia syömällä voi mahdollisesti pienentää riskiään sairastua glaukooma-silmäsairauteen.

Salaattia, pinaattia ja muita vihreitä, runsaasti nitraattia sisältäviä lehtivihanneksia syömällä voi mahdollisesti pienentää riskiään sairastua glaukooma-silmäsairauteen. Yhteys koskee avokulmaglaukoomaa, joka on glaukooman tavallisin muoto.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan paljon nitraattia ruoastaan saavat sairastuvat avokulmaglaukoomaan 20–30 prosenttia epätodennäköisemmin kuin samanikäiset, joiden saanti jää vähäiseksi. Yhteys oli vielä voimakkaampi potilailla, joiden glaukoomaan kuului varhaisia parasentraalisen näkökentän vaurioita.

Nitraatti muuntuu elimistössä typpioksidiksi, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonistoon. Tämä viittaisi siihen, että nitraatin glaukoomariskiä pienentävä vaikutus johtuu verisuonten toiminnan parantumisesta. On kuitenkin mahdollista, että yhteyteen vaikuttaa moni muukin ruokavalioon ja elämäntapoihin liittyvä tekijä.

Tutkimus perustui kahden suuren tutkimuksen aineistoihin, jotka koostuivat 64 000 naisen ja 41 000 miehen terveystiedoista. Yli 20 vuotta kestäneiden seurantojen aikana 1 500 osallistujaa sairastui avokulmaglaukoomaan. Sairastuneet olivat keskimäärin 67-vuotiaita diagnoosin saadessaan.

Tulokset julkaistiin lääketieteellisessä Jama Ophthalmology -lehdessä.

Glaukooma on hitaasti etenevä näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus. Se yleistyy iän myötä ja valtaosa hoidettavista potilaista on yli 65-vuotiaita. Silmänpaineen alentaminen on ainoa tunnettu hoito glaukoomaan.

Lähde:
Association of Dietary Nitrate Intake With Primary Open-Angle Glaucoma. Jama Ophthalmology 2016.

Uutispalvelu Duodecim

Kuva: Panthermedia

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.