Seurantapaikkoja uuteen Lastensairaalaan

Uuden Lastensairaalan päivystystiloista tulee merkittävästi nykyistä suuremmat.

HUS:n uusi Lastensairaala valmistuu kesällä 2018. Päivystystiloista tulee merkittävästi nykyistä suuremmat, ja kaikki yhteispäivystyksen potilaat otetaan vastaan yhdessä pisteessä.

Hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen potilas ohjataan joko sairaan­hoitajan tai yleis- tai akuuttilääkärin vastaan­otolle tai ”syvemmälle” tutkimuksiin ja hoitoon lasten­lääkärille.

– Päivystykseen tulee 12 yön yli -seurantapaikkaa. Osa potilaistahan viettää sairaalassa vain yhden yön saamassa esimerkiksi nestehoitoa tai astman hoitoa. Myös vanhemmille on tilaa yöpyä, kertoo osaston­ylilääkäri Pekka Lahdenne Lasten­klinikalta.

Lahdenteen mukaan seuranta­paikkojen takia päivystyksen henkilöstö­määrä tullaan arvioimaan uudelleen.

Vuonna 1946 valmistuneella Lasten­klinikalla käy noin 40 000 päivystys­potilasta vuodessa. Tukholmassa sijaitsevassa Astrid Lindgren -lasten­sairaalassa (valmistumisvuosi 1998) käy noin 65 000 päivystys­potilasta vuodessa. Lastensairaala on muutta­massa parhaillaan rakennettavaan Nya Karolinska -sairaalaan.

Kirjoittaja:
Jaana Ahlblad
toimittaja

Lue myös: Tehokkaampi ote lasten päivystykseen