Tekniikan kehitys vie kohti keinohaimaa

Laite mahdollistaa insuliinin tarkemman annostelun kudosglukoosin jatkuvan mittauksen perusteella.

Tekniikan kehitys vie kohti keinohaimaa Kuva 1 / 1

Diabeteksen tarkka omahoito on potilaille ja lapsipotilaiden vanhemmille vaativaa ja kuormittaa arkea paljon. Hoidon haasteita lisäävät huono motivaatio ja hoitomyöntyvyys. Insuliinia kudosglukoosipitoisuuksien mukaan automaattisesti annosteleva keinohaima olisi erittäin houkutteleva vaihtoehto, kirjoittavat Anna-Kaisa Tuomaala ym. Lääkärilehdessä.

Keinohaima koostuu ihon alle asennettavasta, jatkuvasti glukoosia mittaavasta sensorista, insuliinipumpusta ja pienikokoisesta tietokoneesta, johon ladattu algoritmi säätää insuliinin annostelua. Laite laskee arvion kudosglukoosin trendistä, imeytymättömän hiilihydraatin määrästä, aktiivisen insuliinin määrästä sekä insuliiniherkkyyden ja hiilihydraattien imeytymisen pidemmästä trendistä. Niiden perusteella se arvioi lähituntien ajalle insuliinimäärän, jolla potilas päätyy kudosglukoosin tavoitealueelle.

Mataliin glukoositasoihin reagoivia laitteistoja on ollut tarjolla jo pitempään, ja viime vuonna Yhdysvalloissa markkinoille tuli ensimmäinen myös korkeita glukoositasoja korjaava ns. hybridikeinohaima, jonka käyttäjä annostelee itse vain ateriainsuliinin. Keinohaiman kehitysprojekteja on meneillään ainakin parikymmentä.

Internetin avoimen lähdekoodin yhteisöt ovat kahden viime vuoden aikana tuoneet levitykseen ilmaisia, vapaaehtoisvoimin kehitettyjä keinohaimajärjestelmiä. Ensimmäinen ja algoritmina pisimmälle viety on OpenAPS. Nämä järjestelmät tekevät viiden minuutin välein päätöksiä hoidosta yli 300 datapisteen analyysin perusteella. Järjestelmä huomaa jo hyvin pienen trendin glukoositason muutoksessa ja pääsee puuttumaan asiaan jo varhain. Verrattuna vanhaan malliin, jossa ihminen tekee päätöksiä esimerkiksi insuliinin annostelusta tarkkailtuaan tilannetta 1–2 tunnin välein, virhemarginaali on keinohaimajärjestelmässä pienempi ja hoitopäätökset ovat pienempiä ja nopeasti peruttavissa.

Keinohaiman käyttö ei kuitenkaan ole aivan helppoa, sillä laite tulee kalibroida kaksi kertaa vuorokaudessa. Tekniset seikat ovat monelle merkittävä este. Huonosta verenglukoositasapainosta aiheutuvien pitkäaikaiskomplikaatioiden välttäminen on silti vaivan arvoista myös yhteiskunnalle koituvien kustannusten kannalta.

Lähde: Tuomaala A-K, Sandini L, Haro S. Kohti keinohaimaa. Suom Lääkäril 2018;73:773–8.

kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja

Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Oletko jo lukenut nämä?