Tuhkarokko saa lisää jalansijaa Euroopassa

Tauti on palannut jatkuvasti esiintyväksi neljään Euroopan maahan, varoittaa WHO.

Tuhkarokkotapausten määrä jatkaa kasvuaan Euroopassa, tiedottaa WHO. Pelkästään alkuvuoden aikana on raportoitu jo noin 90 000 tuhkarokkotapausta. Se on enemmän kuin koko viime vuonna, jolloin tapauksia raportoitiin 84 462.

Tuhkarokon alueellista esiintymistä arvioivan RVC-paneelin mukaan tuhkarokko on palannut jatkuvasti esiintyväksi neljään Euroopan maahan, Britanniaan, Albaniaan, Tšekkiin ja Kreikkaan, eikä tautia voida niissä enää pitää eliminoituna. Tämä on ensimmäinen kerta RVC-arviointien aikana, kun taudin on katsottu palanneen maahan, josta se on aiemmin hävitetty.

Sen sijaan paneelin mukaan Itävallassa ja Sveitsissä tuhkarokon leviämisen torjunta on onnistunut. Näissä maissa ei ole havaittu endeemistä tartuntaa ainakaan kolmen viime vuoden aikana.

Tuhkarokkoa ei esiinny Euroopassa RVC:n mukaan jatkuvasti 35 maassa, kaksi maata on onnistunut keskeyttämään taudin jatkuvan esiintymisen (ei havaittu endeemisenä 12–35 kuukauden aikana), neljään maahan se on palannut ja 12 maassa tauti on edelleen endeeminen.

– Tuhkarokon tarttumisen vakiintuminen uudelleen on huolestuttavaa. Jos laajaa vastustuskyvyn kattavuutta ei saavuteta ja ylläpidetä jokaisessa yhteisössä, seurauksena on tarpeetonta kärsimystä sekä lapsille että aikuisille ja valitettavasti myös kuolemia, sanoo RVC:n puheenjohtaja, tohtori Günter Pfaff tiedotteessa.

RVC on itsenäinen asiantuntijapaneeli, joka arvioi tuhkarokon tarttumisen astetta vuosittain WHO:n Euroopan alueella kattavien kansallisten raporttien perusteella.

Kirjoittaja
Tiiamari Pennanen
toimittaja

Kuva
Adobe/AOP

Artikkeli on alun perin julkaistui Lääkärilehdessä 2.9.2019.