Turkin maanjäristysalueella terveydenhuolto tiukilla

Suomen Punainen Risti lähettää myös apua.

Maanjäristys on tuhonnut alueella satoja taloja ja jättänyt tuhansia kodittomiksi.
Adobe/AOP

Suomen Punainen Risti kertoo, että Turkin ja Syyrian Punaiset Puolikuut ovat reagoineet maanjäristykseen välittömästi. Järjestöt ovat ensivaiheessa auttaneet uhreja ja koordinoineet avustustyötä.

– Turkin Punaisen Puolikuun auttamisvalmius on vahva, mutta näin laajassa katastrofissa suuretkin tarvikevarastot kuluvat nopeasti. Ulkopuolisen avun turvin paikalliset auttajat pystyvät jatkamaan työtään, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen tiedotteessa.

Suomen Punainen Risti valmiina auttamaan

Suomen Punainen Risti lähettää Turkkiin avustuskuljetuksen, jolla autetaan maanjäristyksissä kotinsa menettäneitä.

Turkkiin lähetetään kolme rekkalastillista majoitustarvikkeita. Matkaan lähtee yhteensä 4000 huopaa ja makuualustaa, noin 1500 patjaa, 80 kenttäsänkylä ja 200 makuupussia.

Avun ottaa Turkissa vastaan paikallinen Punainen Puolikuu.

Materiaaliapu rahoitetaan ulkoministeriön varoin.

Lisäksi Suomen Punainen Risti on ohjannut kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Syyriassa ja Turkissa 300 000 euroa rahallista apua katastrofirahastostaan.

Suomesta lähtee lisäksi kaksi avustustyöntekijää kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntijatiimiin, joka lähtee alkuviikosta Syyriaan arvioimaan terveydenhuollon tarpeita.

Lääkärit ilman rajoja myös paikalla

Myös Lääkärit ilman rajoja ylläpitää luoteisessa Syyriassa terveysasemia ja sairaaloita. Nämä ovat kärsineet maanjäristyksessä pahoin.

Apua tarvitsevia potilaita on paljon. Henkilökunta työskentelee kellon ympäri vastatakseen loukkaantuneiden suureen määrään.

Yksi Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön työntekijä on löydetty kuolleena talonsa raunioista Idlibissä, ja osa henkilöstöstä on menettänyt perheenjäseniään.

Juttu on muokattu kahdesta eri artikkelista Lääkärilehden verkkosivulta.