Uusi nettisivu kertoo nuorille, miten kuntoutukseen haetaan

Uusi nettisivu kertoo nuorille, miten kuntoutukseen haetaan Kuva 1 / 1

Kelalla on uusi nettisivu, joka esittelee nuorille tarkoitettuja kuntoutusmuotoja. Sivulla muun muassa kerrotaan tekstien ja videoiden avulla, minkälaista kuntoutusta Kela järjestää ja miten kuntoutukseen haetaan. Lisäksi sivulta löytyy nuorten omia kuntoutustarinoita.

Nettisivu on osa Kelan Mikä kunto? -kampanjaa, jonka tavoitteena on lisätä nuorten, vanhempien ja nuorten kanssa työskentelevien tietoa Kelan eri kuntoutusmuodoista. Kampanjan kohderyhmänä ovat ensisijaisesti 16–25-vuotiaat, ja se kestää vuoden 2016 loppuun.

Yhä useampi nuori saa Kelan järjestämää kuntoutusta

Kelan mukaan nuorilla yleisin syy kuntoutukseen hakeutumiseen ovat mielenterveyshäiriöt, joista merkittävin on masennus. Vuonna 2014 mielenterveyden häiriöiden vuoksi oli kuntoutuksessa 25 100 nuorta, mikä oli 75 prosenttia kaikista nuorista kuntoutujista.

Kuntoutuspsykoterapia on ollut viime vuosina Kelan nopeimmin kasvava kuntoutus. Erityisesti on lisääntynyt 16–25-vuotiaille järjestettävä nuorten kuntoutuspsykoterapia. Siihen osallistuneiden kuntoutujien määrä kasvoi neljänneksellä vuodesta 2012 vuoteen 2014. Nuorten kuntoutuspsykoterapiaa sai vuonna 2014 joka neljäs alle 30-vuotias kuntoutuja.

Kuntoutuspsykoterapian lisäksi Kela järjestää nuorille mielenterveyskursseja, joiden tavoitteena on parantaa nuorten opiskelu-, työ- ja toimintakykyä. Kursseja on tarjolla 16–22-vuotiaille ja 23–30-vuotialle. Kelan mukaan syys- ja lokakuussa alkavilla nuorten kursseilla on edelleen runsaasti paikkoja tarjolla. Lisää tietoa saat täältä.

Tutustu Kelan uuteen nettisivuun täällä.

Lähde:
Kela

Kuva:
Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi