Veriryhmä 0 suojaa malarialta

Tutkijoiden mukaan ilmiö selittää osaltaan, miksi veriryhmä 0 on yleisempi alueilla, joilla on malariaa. Esimerkiksi Nigeriassa yli puolet väestöstä kuuluu 0-veriryhmään, joka suojelee vakavalta malarialta.

Malaria on vakava plasmodium-loisen aiheuttama tauti, johon Maailman terveysjärjestö WHO:n arvioiden mukaan sairastuu jopa 200 miljoonaa ihmistä vuodessa. Heistä 600 000 kuolettavasti.

Malarialoinen tarttuu ihmiseen hyttysen pistoksen välityksellä. Päästyään ihmisen verenkiertoon loinen kulkeutuu ensin maksaan ja sitten punasolujen sisälle aiheuttaen lopulta punasolun hajoamisen

On jo pitkään tiedetty, että verityhmä 0 (nolla) suojaa vakavalta malarialta. Sen sijaan muita veriryhmiä (A, B, AB) kantavat ihmiset saattavat saada malarian vaikean muodon, johon voi kuulua jopa koomaa ja kuolema. Malarian tutkijat ovat jo pitkään halunneet selvittää, mistä tämä johtuu.

Ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tutkijat ovat nyt selvittäneet syitä veriryhmien vaikutuksille. Avainasemassa näyttäisi olevan verisolun RIFIN-proteiini. Tutkimuksen tulokset on julkaistu Nature Medicine -tiedelehden verkkoversiossa.

Tutkijoiden mukaan malarialoinen kiinnittyy RIFIN-proteiiniin. Näyttäisi kuitenkin siltä, että loinen pystyy kiinnittymään proteiiniin huonommin, jos henkilö kuuluu 0-veriryhmään. Sen sijaan A-veriryhmään kuuluvan ihmisen proteiiniin kiinnittyminen käy helpommin. 

Tutkijoiden mukaan ilmiö selittää osaltaan, miksi veriryhmä 0 on yleisempi alueilla, joilla on malariaa. Esimerkiksi Nigeriassa yli puolet väestöstä kuuluu 0-veriryhmään, joka suojelee vakavalta malarialta.

Tarvitsevatko 0-veriryhmään kuuluvat malarialääkettä?

Lääkärikeskus Aavan matkailuklinikan lääkäri Mikko Lehtovirran mukaan tutkimustulokset eivät muuta lääkesuosituksia. 0-veriryhmään kuuluvat tarvitsevat malarialääkettä siinä missä muutkin.

– Malarian infektoimat AB0-veriryhmien punasolut muodostavat ns. ruusukkeita (rosetteja) eri tavoin ja infektoituneet 0-ryhmän punasolut vähemmän. Tämä on ollut tiedossa aikaisemminkin, eikä ole vaikuttanut malariaehkäisylääkityssuosituksiin käytännössä lainkaan. Päinvastoin: matkailijoita muistutetaan aina malariaehkäisylääkkeen säännöllisestä ottamisesta, hän sanoo.

Lehtovirta nostaa esille infektiolääkäri Heli Siikamäen väitöskirjan, jonka mukaan kaikki Suomessa hoidetut malariasairastumiset ovat  käytännössä johtuneet malarialääkityksen laiminlyönnistä. Malarialääkitys on siis välttämätön alueilla, joilla on malariaa ja lääkkeet pitäisi ottaa ohjeiden mukaan.

Miten veriryhmät jaetaan?

Lue lisää: Pitkä tie rokotteeksi

Ihmisillä käytetyistä veriryhmäjärjestelmistä tavallisin on AB0-jaottelu. Järjestelmässä erotetaan neljä veriryhmää: A, AB, B, ja 0 (nolla). Maailmanlaajuisesti yleisin veriryhmä on nolla, mutta Pohjoismaissa yleisin veriryhmä on A.

Punasoluissa on pintaproteiineja, jotka jaetaan A ja B tyyppiin. Soluissa voi olla jompaa kumpaa tai molempia pintaproteiineja. Niiden, joilla ei ole kumpaakaan tyyppiä, veriryhmä on nolla.

Veriryhmä on oleellista tietää verensiirron takia. Niillä, joiden veriryhmä on A, on vasta-aineita B-proteiineja vastaan ja niillä, joiden veriryhmä on B, on vasta-aineita A-proteiineja vastaan. Niillä, joiden veriryhmä on AB, ei ole vasta-aineita mitään proteiinityyppejä vastaan, joten AB-ryhmän henkilölle voidaan antaa mitä verta hyvänsä. 0-veressä puolestaan on vasta-aineita sekä A- että B-proteiineja vastaan. 0-veren jatkeeksi sopii vain 0-veri, mutta 0-verta voi antaa muihin veriryhmiin kuuluville.

Lähteet:
Karolinska Institutet: Därför skyddar blodgrupp noll vid malaria 
Imported malaria in Finland 2003-2011: prospective nationwide data with rechecked background information

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia