Jos minulta kysytään, perusterveydenhuolto toimii länsimaista parhaiten Espanjassa.
Järjestelmä on rahoitettu yksikanavaisesti verovaroin ja sitä hallinnoivat itsehallintoalueet, joista suurin on noin 8,5 miljoonan asukkaan Andalusia.
Käynnit Centro Saludeissa ovat potilaille maksuttomia. Omalääkärit hoitavat kaikki, myös työssäkäyvät. 0–14-vuotiaiden omalääkäri on lastenlääkäri.
Ajan saa soittamalla tai paikan päälle tulemalla useimmiten samalle tai seuraavalle päivälle. Jos omalääkärille ei saa aikaa, päivystävän lääkärin hoitajatyöpari arvioi potilaan ensin ja siirtyy saman tien potilaan kanssa lääkärin luo.
Lääkäri kirjaa vain olennaiset asiat sähköisesti.
Työajasta kaksi kolmasosaa on arkisin klo 8–15 ja yksi kolmasosa klo 15–21. Terveysterveyskeskuslääkärit hoitavat näin myös pääosan päivystysasioista. Öistä ja viikonlopuista vastaavat sairaalat.
Lääkäri katsoo päivässä 15–20, usein jopa 30 potilasta. Yli 10 000 potilaan kokemus kertyy parissa kolmessa vuodessa.
Vuotuinen työaika on parisataa tuntia Suomea vähemmän, ja työura kestää keskimäärin yli 30 vuotta Suomen alle 15 vuoden sijaan. Palkka suhteutettuna hintoihin on samaa luokkaa. Työtyytyväisyys on hyvä.
Vastaanotot toteutuvat 0–5 minuutin tarkkuudella, joten potilaalla ja lääkärillä kuluu huomattavan vähän aikaa hukkaan.
Sairaanhoitajia Espanjassa on suurin piirtein yksi lääkäriä kohti, Suomessa 3–4.
Kritiikkiäkin on esitetty.
Lääkäri kirjoittaa kaikki sairauslomat, lyhyetkin. Työikäisten ohituskaista erikoissairaanhoitoon puuttuu, ja joillain alueilla jono erikoissairaanhoitoon, esimerkiksi ortopedisiin toimenpiteisiin, on pitkä.
Lyhyet käynnit estävät alkuun syvällisemmän perehtymisen potilaaseen, mutta lääkäri voi nopeasti antaa uuden pidemmän ajan. Esimerkiksi psykiatrin konsultaation saa parissa kolmessa viikossa.
Jotkut ovat kritisoineet sitä, että terveyskeskuslääkärit hoitavat asioita, joita koulutetut hoitajatkin voisivat tehdä, esimerkiksi verenpainekontrolleja, yksinkertaisia haavoja ja diabeteskontrolleja.
En pidä tätä ongelmana. Ne “keventävät” lääkärin työtä ja palvelevat jatkuvuutta sekä kartuttavat kokemusta.
Lisäksi omalääkäri on paras arvioimaan sairausloman tarvetta.
Suomessa muutos Espanjan kaltaiseen järjestelmään olisi tietysti suuri.
Lääkärien työajat mullistuisivat, vaadittaisiin isoja muutoksia potilasasiakirjakäytäntöihin, HTA-järjestelmä pitäisi purkaa ja työterveyshuolto ajatella uusiksi. Nämä herättäisivät ymmärrettävästi vastarintaa.
Espanjan kokemukset antavat kuitenkin vahvistusta sille, että Suomessa kannattaisi kuitenkin palata 1990-alun lamaa edeltävään terveyskeskusjärjestelmään. Sitä voitaisiin terästää omalääkärijärjestelmällä, joka toimii hyvin useimmissa länsimaissa. Terveyskeskuslääkärin työ palaisi silloin arvoonsa.
Kirjoittaja on LL, psykiatrian erikoislääkäri, eläkkeellä.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
