Käärme pyssyssä

On uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile, kirjoittaa Hannu Ollikainen.

Maailmassa on noin 750 miljoonaa aliravittua ihmistä. Yli 600 miljoonalla ei ole puhdasta vettä. Malariaan kuolee vuosittain noin 230 000 ihmistä. Itsemurhan tekee joka vuosi arviolta yli neljännesmiljoona ihmistä. Tupakka tappaa reilusti yli miljoonan.

Mutta median välittämässä maailmankuvassa ihmiskunnan suurin terveydenhoidollinen pulma on näinä aikoina se, kuinka muutaman miljoonan yhdysvaltalaisen sairausvakuutus pitäisi järjestää. Obamacare-järjestelmän kohtalon saama huomio vääristää maailmankuvaa samalla tavalla kuin kartat, joissa Suomi näyttää yhtä suurelta kuin Grönlanti tai Australia.

Yhdysvaltain kongressi tyrmäsi presidentti Trumpin hankkeen korvata Obamacare (eli Affordable Care Act), koska suunnitelma (lempinimeltään "We don`t care") oli äänestäjien kannalta huono. Kansanvalta siis toimi.

Lue lisää: Olipa tarkastus!

Asetelmaa on mielenkiintoista verrata Suomen sote-prosessiin. Me saamme kuulla, kuinka poliittiset päätöksentekijämme ovat niin turhautuneita oman päätöksentekonsa jähmeyteen, että he ovat valmiita hyväksymään vaikka aivan keskeneräisen sote-suunnitelman. Päätöksen tietä jyrää tasaiseksi mantra, jonka mukaan jotakin on nyt pakko tehdä. Kukaan ei ole vielä kertonut, miksi on pakko.

Sote-uudistus kaikkine lisukkeineen tuo mieleen kielikuvan asioiden ajamisesta kuin käärmettä pyssyyn. Tästä herää kaksi kysymystä. Miksi kukaan haluaisi edes yrittää moista? Ja jos yritys onnistuu, mitäs sitten tehdään, kun käärme on pyssyssä?

Voi olla, että hallituspuolueiden itselleen luoma paine saada aikaan edes jokin sote-ratkaisu ujuttaa kuin ujuttaakin käärmeen pyssyyn. Sote-valmistelun asiantuntijat varoittavat eri näkökulmista, mutta moniäänisesti että tekeillä on aivan liian monimutkainen järjestely sen suunnitteluun varattuun aikaan ja resursseihin nähden. Pyssyllä ei tee mitään, jos piipussa on käärme.

On lievästi sanoen uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile. Syntyy valtava hämmennys. Eri toimijoiden aika ja voimat kuluvat kaiken sen järjestämiseen, mikä olisi pitänyt pohtia ja neuvotella kuntoon jo suunnitteluvaiheessa. Järjestelmällisen käytännön uudistustyön sijaan alkaa selviytymistaistelu, jonka ensimmäisiin uhreihin kuuluvat harkinta ja pitkäjänteisyys.

Sote-päätöksiä ajanee eteenpäin ajatus poliittisesta riskistä. Ehkäpä myös ajatus, että pyssystä käärmeineen saa selvitä seuraava hallitus.

Obamacare-tapaus on vinkki siitä, ettei huonoksi koettua kannata hätiköiden korvata vielä huonommalla, sillä siihen vasta liittyykin poliittista riskiä. Terveydenhuollossa on todellakin kyse kansalaisten terveydestä, elämästä ja kuolemasta. Potilas, äänestäjä, tuskin ymmärtää mitä tekemistä käärmeellä pyssyssä on minkään hänelle tärkeän kanssa.

Kirjoittaja:

Hannu Ollikainen

Kirjoittaja toimi Lääkärilehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2008–2016 ja tarkastelee nyt ajankohtaisia aiheita ja ikuisuuskysymyksiä maallikon näkökulmasta.

Kuva: Nina Kaverinen

Julkaistu Lääkärilehden blogissa.