Terassikelit: Raittiin alkoholistin painajainen?

Terassikelit: Raittiin alkoholistin painajainen? Kuva 1 / 1

Löysin reilun kahdeksan vuotta sitten oman pohjani suhteessa päihteisiin ja oon sen myötä opetellut elelemään raittiina. Ennen pohjan löytymistä koin konkurssin, avioeron sekä näistä alkaneen, vajaa kuusi vuotta kestäneen itsetuhoisen sekakäyttöhelvetin.

Aikaisemmin, kun vielä suurin piirtein kohtuullisesti join, kesä ja terassilla istuminen olivat yksi elämäni parhaita juttuja. Nyttemmin oon oppinut istuskelemaan terassilla ilman, että tarvitsisi olla sen kummemmin pöhnässä. Tuota sinällään jaloa asiaa voi siis harrastaa ilman alkoholiakin.

Me ihmiset ollaan erilaisia, mut mulla juominen toimi eräänlaisena tunnelman nostattajana ja sosiaalisten paineiden purkajana. Nyttemmin oon oppinut nauttimaan ihmisten kanssa keskustelemisesta selvin päin – varsinkin kun aikaisemmin muistin puheesta vain edellisen lauseen.

Toisaalta loppuvaiheessa mua ei terasseilla enää näkynyt. Juominen oli pahentunut niin paljon, että ryyppäsin yksin ja pelkäsin sekä itseäni että muita ihmisiä.

Ehkä tässä onkin yksi suurin siunaus, mitä raittius on elämääni tuonut. Enää en pelkää ihmisiä, saati itseäni. Sen sijaan tykkään tavata uusia ihmisiä. Oikeastaan ensikertaa elämässäni mulla on muutamia oikeita ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa.

Ennen mulla oli sellainen tyyli, et olipa ihminen ystävä, tuttu tai tuntematon, kelasin vaan, kuinka voisin hyötyä tuosta ihmisestä. Itsekkyyteni ajoi mut totaaliseen yksinäisyyteen. Matka takaisin ihmistenilmoille on ollut pitkä ja kuoppainen. Siitä huolimatta koen olevani onnellisessa asemassa suhteessa menneisyyteeni.

Pitkälti juuri menneisyydestäni johtuen oon joutunut opettelemaan kaikki asiat uusiksi, tutustuen itseeni ensikertaa oikein kunnolla. Lähinnä tästä syystä menneisyys on tänään taakan sijaan voimavarana matkassa.

Toisaalta pitkälti tästä kaikesta prosessoinnista johtuen, en myöskään koe millään tavoin tarpeelliseksi alkaa puuttua toisen ihmisen alkoholinkäyttöön. Oikeestaan juttelen juomisesta vaan silloin, jos joku asiasta kyselee. Silloin voin enemmän kuin mielellään kertoa, miten itse olen asioita käyny läpi. Kuitenkin niin, etten tuossakaan kohden ala ketään opettaa. Herättelen vaan ihmisiä huomaamaan, että ilman viinaakin on elämää.

Positiivista tässä kaikessa on se, että vastuu asioista on kuulijalla Hän voi ottaa kokemuksistani mitä haluaa ja jättää loput omaan arvoonsa. Toisaalta omasta näkövinkkelistä tarkastellen parasta kaikessa on se, ettei mun tartte alkaa opettaa ketään elämään.

Jokainen eläköön omaa elämäänsä. Sen oon kovassa koulussa joutunut oppimaan. Oman isäni ja parhaan ystäväni juotua itsensä hengiltä tajusin, etten mä kenenkään toisen elämää pysty pelastamaan, voin vain keskittyy omaan osuuteeni asioissa.

Raittiina eläessä, tuo oma osuus riittää todella pitkälle.

Kimmo Rasila

Kirjoittaja on alkoholismista, lääke- ja peliriippuvuudesta toipuva mies, joka on kirjoittanut kokemuksistaan blogissaan.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi