Vaalilupausten aikaan

Vaalilupausten aikaan Kuva 1 / 1

Kunnallisvaalien lähestymisen huomaa siitä, että ehdokkaat jälleen kuorossa lupaavat kaiken muuttuvan paremmaksi ja että jokaiselle taataan hoito juuri hänelle sopivimmassa paikassa. Luvataan, että perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon tehokkuus paranee, avopuolelle saadaan lisää resursseja ja toiminta tehostuu. Vanhukset ja pitkäaikaissairaat ovat jokaisen ehdokkaan sydämen asia. Näin oli myös eduskuntavaaleissa. Vaan kuinka kävikään; nahisteluksi meni eikä valmista ole tullut.

Vai mitä pitäisi ajatella tilanteesta, jossa esim. neurologian polille ei pääse itse yhteyttä ottamatta, vaikka kutsun piti tulla automaattisesti 6 kk:n kuluttua. Näin on ollut vuosia. Potilas ei itse välttämättä huomaa tilansa muutoksia eikä sitä, että oireet johtuvatkin jostakin muusta sairaudesta. Hoitamatta jääminen tai hoidon viivästyminen voivat olla kohtalokkaita. Lääkärini – jo toistakymmentä vuotta – huomasi kokeissa myöhemmin todetun kilpirauhasen vajaatoiminnan, kun näytin ja olinkin uppouupunut pystyynnukahtelija. Parkinson ei siis ollut syynä. Sydäninfarkti pallolaajennuksineen hoidettiin asiantuntevasti, mutta ainokaisen jälkitarkastuksen jälkeen minut ohjattiin terveyskeskukseen. Infarktipotilaille tarkoitettu infotilaisuus ensitietopäivän muodossa oli jokseenkin hyödytön, ja kardiologi olisi tarvittu vastaamaan kysymyksiin. Vaikka terveyskeskusten toimintaa on arvosteltu paljon, oma lähiasemani toimii täysin moitteetta, omien resurssiensa rajoissa tietenkin.

Me pitkäaikaissairaat, joilla on useita diagnooseja, tarvitsemme erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon yhteen pelaamista. Olemme toistuvasti saaneet lukea tietotekniikkaongelmista. Tässä onkin hyvä aasinsilta hoidon tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. Tehokkuutta ei ole potilaiden läpimenotilastot hätäisillä vajaan puolen tunnin tapaamisilla lääkärin vastaanotolla – useimmiten aina eri lääkärin. Osan siitäkin ajasta lääkäri taistelee tietotekniikan kanssa. Tehokkuutta on se, että pitkäaikaissairaidenkaan ei tarvitse hypätä lääkärillä kuin pari kertaa vuodessa, kun tutkimus on perusteellinen. Vaikuttavuutta on taas se, että myös potilas kokee saaneensa avun vaivaansa. 30-vuotisen työurani aikana liike-elämässä olen ihmetellyt tehokkuuden mittareiden ja laatujärjestelmien poissaoloa ja sitä ettei asiakasta kuulla toiminnan suunnitteluvaiheessa. Organisaatiokaavioiden jatkuvat muutokset kallista potilasaikaa tuhlaten jättävät potilaan tyhjän päälle ihmettelemään, missä on hänen paikkansa organisaatiossa. Vai onko jo niin, ettei potilasta lainkaan tarvita?

Sixten Korkman sanoo osuvasti (HS 18.10.): ”Elintason kohotessa myös palveluihin kohdistuvat vaatimukset kasvavat, mikä entisestään lisää tunnetta tason heikkenemisestä. Se koskee niin terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa kuin koulua. Vaikeinta on ehkä kuitenkin hyvinvointilupauksen määrittäminen. Meidän pitää valita, mikä on se palvelusetti ja -taso joka tarjotaan. Sen pitää olla riittävän hyvä, jotta se kelpaa kaikille ja sitä voivat halukkaat täydentää yksityisillä vakuutuksilla.”

Sairaanhoitopiirien hallinnossa on poliittisin perustein valitut jäsenet. Taidamme olla ainoa maa maailmassa, joka uskoo kansalaistensa hyvinvoinnin ja hengen amatöörien käsiin. Mitäpä tapahtuisi ammattilaisten voimin?

Mervi Räihä
Kirjoittaja on sairastanut Parkinsonin tautia kohta 20 vuotta.

Kuva: Arja Pasila

Oletko jo lukenut nämä?