10-vuotias Kheiriya: En halua ympärileikkausta

Yli 30 miljoonaa tyttöä on vaarassa joutua ympärileikatuksi seuraavan vuosikymmenen aikana, kertoo UNICEFin tuore raportti. Tyttöjen sukuelinten silpominen on kuitenkin menettämässä kannatustaan useissa maissa, joissa käytännöllä on pitkät perinteet.

– En halua, että mitään ruumiinosaani leikellään. En halua tulla ympärileikatuksi, Luoteis-Somaliassa asuva kymmenvuotias Kheiriya Abidi kertoo YK:n lastenjärjestön UNICEFin tuoreen tiedotteen mukaan.

Kheiriyaa kauhistuttavat veri, kipu ja fyysinen kidutus, jota hän joutuisi kärsimään, jos hänen sukuelimensä silvottaisiin. Paine kuitenkin kasvaa päivä päivältä, ja kaverit kiusaavat Kheiriyaa, koska hän on erilainen kuin muut.

Tyttöjen ympärileikkaus on juurtunut syvälle somalialaiseen kulttuuriin, ja noin 98 prosenttia tytöistä ympärileikataan. Tyttöjen ulkoiset sukuelimet poistetaan kokonaan tai osittain joko vauvoina tai viimeistään siinä vaiheessa, kun he lähestyvät murrosikää.

Kheiriya ei kuitenkaan halua olla yksi heistä. Hänellä on takanaan perheensä sekä terveydenhuollon työntekijöiden tuki.

Miesten asenteet muuttumassa

UNICEFin raportti osoittaa, että Kheiriyan kaltaisia tyttöjä on yhä enemmän. Myös aikuiset naiset ja miehet ovat useissa yhteiskunnissa kääntymässä enenevässä määrin vuosisataista traditiota vastaan.

UNICEFin raporttiin on koottu tiedot 74 kansallisesta tutkimuksesta. Tutkimukset on tehty 20 vuoden aikana niissä 29:ssä Afrikan ja Lähi-idän maassa, joissa tyttöjen ympärileikkausta harjoitetaan.

Raportin mukaan tyttöjen sukuelinten silpominen on vähentynyt lähes puolella Beninissä, Keski-Afrikan tasavallassa, Irakissa, Liberiassa ja Nigeriassa. Somaliassa, Guineassa, Djiboutissa ja Egyptissä sen sijaan on ympärileikattu yli 90 prosenttia 15–49-vuotiaista naisista. Tyttöjen ympärileikkaukset eivät ole vähentyneet myöskään Tshadissa, Gambiassa, Malissa, Senegalissa, Sudanissa eivätkä Jemenissä.

– Useimmissa tutkituista maista ympärileikattujen tyttöjen ja naisten enemmistö ei pidä toimenpidettä millään tavoin hyödyllisenä vaan toivoisi käytännöstä luovuttavan, sanoo UNICEFin erikoistutkija Claudia Kappa.

– Yhä useammat äidit ovat tietoisia siitä, että sukuelinten silpominen voi johtaa heidän tyttärensä kuolemaan.

Raportin mukaan myös miehet ja pojat suhtautuvat useissa maissa kielteisesti tyttöjen sukuelinten silpomiseen. Tshadissa, Guineassa ja Sierra Leonessa toimenpiteen vastustajista suurempi osa on raportin mukaan miehiä kuin naisia.

125 miljoonaa silvottua naista

Raportin yllättävimpiä paljastuksia on UNICEFin tiedotteen mukaan tyttöjen ympärileikkauksen vähäinen kannatus suhteessa käytännön yleisyyteen. Jopa niissä maissa, joissa useimmat tytöt ympärileikataan, merkittävä osuus väestöstä vastustaa käytäntöä.

Raportin mukaan ympärileikkauskäytännön vastaiset asenteet pitäisikin tuoda aiempaa paremmin julki, jotta sitä vastustavat perheet tietäisivät, etteivät he ole yksin. Erikoistutkija Francesca Moneti uskoo, että julkisuus aiheuttaisi ketjureaktion, joka saisi käytännön loppumaan suhteellisen nopeasti.

– Kestää joitakin vuosikymmeniä, ennen kuin käytäntö katoaa kokonaan jonkin väestöryhmän keskuudesta. Se ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika ottaen huomioon, että perinne on jatkunut tuhatkunta vuotta, Moneti toteaa.

Maailmassa elää tällä hetkellä noin 125 miljoonaa naista ja tyttöä, joiden sukuelimet on silvottu. UNICEFin raportin mukaan ympärileikkauskäytännön uhreiksi on seuraavan vuosikymmenen kuluessa vaarassa joutua 30 miljoonaa tyttöä.

– Sukuelinten silpominen on loukkaus tyttöjen terveyttä ja hyvinvointia kohtaan, ja se loukkaa myös heidän itsemääräämisoikeuttaan, sanoo UNICEFin apulaispääsihteeri Geeta Rao Gupta.

Suomen rikoslain mukaan rangaistava teko

Tyttöjen sukuelinten silpomiseen liittyy useita riskejä, joita ovat vakavat verenvuodot, virtsaamisvaikeudet, infektiot, hedelmättömyys sekä synnytyskomplikaatiot.

– Raportista käy ilmi, että lainsäädäntö yksin ei riitä. Nyt haasteena on saada tytöt ja naiset, pojat ja miehet sanomaan ääneen ja selvästi, että he haluavat tämän vahingollisen käytännön lopettamista, apulaispääsihteeri Gupta toteaa.

Suomessa naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on rikoslain mukaan rangaistava teko. Ympärileikkaamisesta tai siinä avustamisesta voi saada teon törkeysasteesta riippuen usean vuoden vankeusrangaistuksen.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Lisää aiheesta:
UNICEFin raportti
Sosiaali- ja terveysministeriö