Polio leviää Somaliassa

Kymmenet lapset ovat saaneet halvausoireita sen jälkeen, kun ensimmäiset poliotapaukset kuuteen vuoteen havaittiin Somaliassa toukokuussa. Joitakin tautitapauksia on tavattu myös naapurimaassa Keniassa.

Toukokuussa vahvistui, että kaksivuotias somalialaistyttö oli sairastunut polioon. Sen jälkeen tautitapauksia on raportoitu jo 66 lisää, ja määrän odotetaan nousevan, YK:n lastenjärjestö UNICEF kertoo verkkosivuillaan.

Edellisen kerran poliota tavattiin Somaliassa vuonna 2007.

Suurin osa tänä kesänä sairastuneista asuu pääkaupungissa Mogadishussa tai sen liepeillä. Asiantuntijoiden mukaan se, että kymmenet lapset ovat saaneet halvausoireita, viittaa jopa tuhansiin oireettomiin taudinkantajiin.

Edellisen polioepidemian aikana vuosina 2005–2007 Somaliassa rekisteröitiin 228 tautitapausta. Moni sairastuneista lapsista asui leireillä alkeellisissa olosuhteissa, koska heidän perheensä oli joutunut jättämään kotiseutunsa väkivaltaisuuksien tai nälänhädän takia.

Tämänhetkiset olosuhteet muodostavat UNICEFin mukaan vastaavanlaisen riskin, ellei toimenpiteisiin ryhdytä nopeasti. Epidemia voi levitä sekä Somaliassa että sen rajojen ulkopuolelle.

Rokotuskampanjat käynnissä

Somalian viranomaiset ovat käynnistäneet pikaisia rokotuskampanjoita UNICEFin ja Maailman terveysjärjestön WHO:n tuella, jotta taudin leviäminen saataisiin pysähtymään.

Tähän mennessä rokotuskampanjoita on toteutettu neljä, viimeisin aiemmin tässä kuussa. Tuolloin rokotettiin Mogadishun ja sitä ympäröivän alueen lapset ja aikuisväestö. Monia alueen asukkaita ei ollut aiemmin rokotettu. He ovat yhä vaarassa sairastua, sillä aiemmin rokottamattomat aikuiset tarvitsevat kolmen annoksen perusrokotesarjan.

Somalimaassa ja Puntlandissa, joissa ei toistaiseksi ole havaittu yhtään tartuntaa, on tähän mennessä rokotettu alle viisivuotiaat lapset. Kaikkiaan Somaliassa on määrä rokottaa kuusi miljoonaa ihmistä poliota vastaan.

Elokuussa on tarkoitus rokottaa kaikki alle kymmenvuotiaat lapset, ja rokotuksia aiotaan jatkaa muissa väestöryhmissä lähikuukausien aikana.

Sirpa Kulonen
toimittaja

Lähde: UNICEF

Kuva: Panthermedia