Elintavat ennustavat Parkinsonin taudin puhkeamista

Tutkimusnäyttö ei ole kuitenkaan vielä riittävää, jotta voitaisiin antaa suosituksia taudin ehkäisemiseksi.

Tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkastellaan Parkinsonin taudin riskitekijöitä, joihin voi mahdollisesti vaikuttaa elintapavalinnoilla.

Parkinsonin taudin osalta tutkimusnäyttö ei ole vielä riittävää, jotta voitaisiin antaa suosituksia taudin ehkäisemiseksi. Elintavoilla saattaa olla vaikutusta taudin riskiin, mutta lisää tutkimusta tarvitaan, toteaa ETM Katri Sääksjärvi, joka tarkastelee tuoreessa väitöstutkimuksessaan elintapatekijöiden, ruokavalion sekä fysiologisten ja biokemiallisten tekijöiden yhteyttä Parkinsonin taudin puhkeamiseen.

Parkinsonin tauti on hermosolujen etenevästä tuhoutumisesta johtuva liikehäiriösairaus, jonka ennustetaan lisääntyvän väestön ikääntyessä. Taudin syntyyn vaikuttavat sekä geneettiset että ympäristötekijät, mutta sen varsinaista syytä ei tunneta.

Sääksjärven tutkimusaineisto koostuu Autoklinikka-tutkimuksiin vuosina 1966-1980 osallistuneista henkilöistä, jotka eivät tutkimuksen alkutilanteessa sairastaneet Parkinsonin tautia. Tutkimuksissa kerättiin tietoa kyselylomakkeiden, haastatteluiden ja terveystarkastusten avulla. Lisäksi tutkittavien sairastumista Parkinsonin tautiin seurattiin terveyttä koskevien rekistereiden avulla usean vuosikymmenen ajan.

Aineistosta selvisi, että yksittäiset ruoka-aineryhmät tai ruokavalion laatu eivät olleet yhteydessä Parkinsonin taudin riskiin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Naisilla runsasmaidon kulutus oli yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua. Sen sijaan runsas liikunta, kahvinjuonti sekä tupakointi näyttäisivät pienentävän Parkinsonin taudin riskiä.

Lisäksi aineistosta selvisi, että henkilöillä, joilla oli metabolinen oireyhtymä, oli pienentynyt riski sairastua Parkinsonin tautiin. Se johtui pääasiassa kohonneista seerumin triglyseridiarvoista ja plasman paastoglukoosiarvoista. Toisaalta ylipaino lisäsi sairastumisriskiä.

Taudin syntymekanismeja tunnetaan huonosti. Sen lisäksi että elintapa- ja metaboliset tekijät voivat aiheuttaa taudin, täytyy vielä jatkotutkimuksilla selvittää, ovatko taudin alkuvaiheet muuttaneet käyttäytymistä tai metaboliaa ja voivatko kuolemat muihin tauteihin aiheuttaa havaitut yhteydet, Sääksjärvi kommentoi tuloksia.

Toistaiseksi Parkinsonin tautia ei pystytä parantamaan tai ehkäisemään. Tutkimustuloksia voidaan kuitenkin hyödyntää etsittäessä uusia suuntia taudin syiden tutkimukselle ja suunniteltaessa menetelmiä Parkinsonin taudin varhaiseksi tunnistamiseksi.

Lähde: Helsingin yliopisto

Kuva: Panthermedia