Hannu Väisänen: Parturit tietävät kaiken

Hannu Väisänen: Parturit tietävät kaiken Kuva 1 / 1

Kuinka monta kertaa Julius Caesarin parturi pelastikaan isäntänsä pään Rooman keisarin hallintokaudella! Tiedetään esimerkiksi, miten tämä nimettömäksi jäänyt parturi sai ongittua tietoonsa, Caesarin vieraillessa Egyptissä, että roomalainen Potheimus ja egyptiläinen Akhillas suunnittelivat murhayritystä. Samainen parturi pelasti isäntänsä hengen monella muullakin matkalla. Eikä keisari tietenkään voinut matkustaa minnekään ilman ainutta todellista luottomiestään. Caesarin parturi teki myös kaiken voitavan isäntänsä etenevän kaljuuntumisen jarruttamiseksi. Ja keksi kammata ja venyttää viimeiset ohuet niskahiukset otsalle. Hän tiesi, ettei voitokas keisari voi olla vaikuttava ilman otsakiharoita. Viimeinen salaliitto onnistui maaliskuun iduksena, salaliittolaisten siivottua ensin tieltään parturin.

Parturin veitsi on kautta aikojen ollut tarkkuuden, kauhun, komiikan ja siivouden symboli. Luottavainen asiakas asettaa leukansa ja kaula­valtimonsa sen armoille uskoen, että kaikki tämän ammattikunnan edustajat ovat yhtä 
oikeudenmukaisia kuin Caesarin parturi. Ei myöskään ole ihme, että juuri parturi oli pitkään erityisen monipuolinen välskäri, hammaslääkäri, jopa psykiatri. Mutta agenttina ja vakoilijana parturi on tietysti ylittämätön. Miehet 
– niin, useimmiten he ovat miehiä – avaavat 
hänen kuullen salaisimmat arkkunsa. Parturi ei ole ymmärtävinään, ja kohta kuitenkin tekee johtopäätöksensä ja tietää miten kuuluu toimia. Parturilla on neljä korvaa ja neljätoista silmää, joista kaksitoista selässä, sanoivat jo muinaiset kreikkalaiset.

Keskiajalla parturi-
kirurgin ammatti yhdisti ihmisen kokonaisvaltaisen hoidon ainutlaatuisella tavalla. Kirkko pyrki kieltämään kaikin tavoin kirurgian, jota oli kuitenkin jossain määrin harjoitettava. Vuonna 1163 Toursin kirkolliskokous muun muassa julisti: ”Ecclesia abhorret a sanguine” eli ”kirkko vihaa verta”. Tämän julistuksen vuoksi useimmat lääkärit, joista suurin osa toimi suoraan kirkon alaisuudessa, eivät voineet harjoittaa ”verta vuodattavaa” kirurgiaa. Kaikki vereen viittaavat hoitotoimet oli siirret­tävä alemmille ammattikunnille. Latranin kirkolliskokous meni kenties vielä pidemmälle kieltäessään koko pappiskunnalta kirurgian harjoittamisen kaikissa sen muodoissa. Oli siis luonnollista, että sellaiset toimet kuin hampaitten kiskonta ja suonenisku siirtyivät vähemmän pyhille partureille. Eikä ollut sitä tori­tapahtumaa tai markkinaa, jolla parturi ei olisi levitellyt ja kolistellut välineitään ja vatejaan. Vasta 1300-luvulla Pyhän Damienin Veljeskunta halusi erotella ”pikkukirurgit” ja oikeat kirurgit kutsumalla partureita lyhyttakkisiksi ja oikeita pitkätakkisiksi. Pitkätakkiset joutuivat esittelemään taitojaan eräänlaisen ammattiraadin edessä. Näin todelliset kirurgit omivat suuret tehtävänsä, mutta jättivät kuitenkin edelleen vähäisemmät verenvuodatukset partureille, joita heti kohta ruvettiin kutsumaan puoskareiksi.

Kaikista näistä asioista keskustelen säännöllisesti oman parturini kanssa. Ja opin joka kerta jotain tavatonta. Hän on niin kutsutun uskomuslääketieteen suuri asiantuntija. Hän tuntee magneettikentät, kaukoparannuksen ja öisin poimittavat rohdot. Hän lisäksi uskoo, että ihmisen on – parantuakseen kaikista vaivoistaan – synnyttävä viisi kertaa uudelleen. Ja sehän on tietysti lohduttavaa niille, joille tämä elämä ei ollut lottovoitto. Joka kerta kun parturini kohottaa ilmaan kapean, ilmassa säihkyvän parta­veitsensä siivotakseen pulisonkieni tienoon 
– partaahan minulla ei onneksi ole – siunaan 
itseni, ja mietin, missä kohdassa mahdan olla viiden inkarnaation portaikossa.

Hannu Väisänen
Kirjoittaja on Ranskassa asuva kirjailija ja kuvataiteilija.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi

  • Hae lisätietoja Terveyskirjastosta: Kolumni