Iltasairaalasta odotetaan lopulta päätöstä

Tänä keväänä ratkeaa, toteutuuko Kokkolaan suunniteltu Hyksin Oy:n kaltainen yksityisairaala, Iltasairaala.

Keski-Pohjanmaalla päätetään tänä keväänä Kokkolaan suunnitellun yksityissairaalan kohtalosta. Iltasairaalaa on suunniteltu pitkään, ja päätöstä sen perustamisesta odotettiin jo viime syksynä.

Sairaalan omistaisivat Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru sekä oululainen konsulttiyritys Pro Lex Oy, joka on ollut mukana valmistelussa. Osakkeita voisivat ostaa myös sairaalan työntekijät.

– Toteuttamista on hidastanut poliittinen vastustus, sanoo Kiurun toimitusjohtaja, LT Hannu Pajunpää.

– En lähde ennustamaan lopputulosta, mutta päätöksentekoon asia on nyt tarkoitus viedä.

Jos Iltasairaala perustetaan, on aluksi tarkoitus tuottaa vain muutamien erikoisalojen, kuten silmätautien ja kardiologian, palveluja.

Pajunpään mukaan lääkärit ovat olleet kiinnostuneita työskentelystä sairaalassa, joskin päätöksenteon venyminen on saattanut hiukan laimentaa kiinnostusta.

Sairaala tavoittelee ennen kaikkea itse maksavia ja vakuutusyhtiöiden potilaita. Tilat ja laitteet vuokrattaisiin Keski-Pohjanmaan keskussairaalalta.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.