Influenssarokotteeseen liittyvä anafylaksiariski on yksi miljoonasta

Anafylaksia influenssarokotuksen jälkeen on siis äärimmäisen harvinaista. Toki rokottajan täytyy olla valppaana, vaikka riski on olematon.

Rokotusvastaisuutta perustellaan usein rokotteen haitoilla ja pistoksen aiheuttamalla hetkellisellä epämukavuudella. Lisäksi valitetaan rokotteen saamiseksi tarvittavaa vaivannäköä, vaikka esimerkiksi sairaalassa henkilöstö saa sen samalla, kun menee ruokalaan syömään. Rokotteiden vaarallisuudesta on myös ollut puhetta.

Amerikkalaistutkijat selvittivät CDC:n Vaccine Safety Datalinkin avulla muun muassa influenssarokotteisiin liittyvää anafylaksiariskiä. Tiedot kerättiin vuosilta 2009–2011 ja anafylaksian kriteereinä käytettiin Brightonin kriteerejä.

Tutkijat löysivät 25 173 965 rokoteannoksesta seuranneen 33 rokotteen aiheuttamaa anafylaksiaa – siis 1,31 anafylaksiaa miljoonaa rokoteannosta kohti. Nykyisillä influenssarokotteilla luku oli 1,35 anafylaksiaa miljoonaa rokoteannosta kohti. ­Ikäryhmittäisiä eroja ei ollut, mutta anafylaksiaa oli hiukan enemmän naisilla. Oireet alkoivat kahdeksalla rokotetulla alle 120 minuutissa, kahdella alle 4 tunnissa, kahdella 4–8 tunnin kuluessa ja yhdellä seuraavana päivänä.

Anafylaksia influenssarokotuksen jälkeen on siis äärimmäisen harvinaista. Toki rokottajan täytyy olla valppaana, vaikka riski on olematon.

Lue myös:
Nenäsumuterokote sopii 2–17-vuotiaille – apteekeissa myydään 10 kappaleen pakkauksia

Lähde:
McNeil MM, Weintraub ES, Duffy J ym. Risk of anaphylaxis after vaccination in children and adults.. J Allergy Clin Immunol 2015, verkossa ensin 6.10.2015. doi: 10.1016/j.jaci.2015.07.048

Kirjoittanut:
Heikki Ekroos
LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 43/15.