Kasvisruokavalio alentaa verenpainetta ja ehkäisee verenpainetautia

Jos 60 prosenttia väestön syömästä ruoasta olisi kasvisruokaa, verenpainetauti vähenisi jopa neljänneksellä.

Kasvis- ja hedelmäpainotteista ruokavaliota suositellaan verenpainetautia sairastaville, mutta noudattamalla puhdasta kasvisruokavaliota moni voisi välttyä sairastumiselta kokonaan.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta taiwanilaistutkimuksesta, johon osallistui 690 kasvissyöjää ja 3 400 samanikäistä ja savutonta lihansyöjää.

Kun osallistujia seurattiin runsaan puolentoista vuoden ajan, kasvissyöjistä noin kolmanneksen harvempi sairastui verenpainetautiin ja heidän systolinen ja diastolinen verenpaineensa olivat keskimäärin alhaisemmat kuin lihansyöjien. Tämä havaittiin riippumatta osallistujien iästä tai sukupuolesta.

Kasvisruokavalion suotuisat verenpainevaikutukset on havaittu aiemminkin ja niiden on ajateltu johtuvan mm. kasvissyöjien vähäisemmästä lihavuudesta ja paremmasta insuliiniaineenvaihdunnasta. Nyt julkaistujen tulosten valossa nämä selittävät osan yhteydestä, mutta eivät läheskään kaikkea.

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena kasvisravinnon terveellisyydestä ja kannustavat ihmisiä suosimaan kasvisruokaa mahdollisuuksien mukaan. Kasvisruoalla voi tutkijoiden mukaan olla myös merkittävä kansanterveydellinen vaikutus. Jos 60 prosenttia väestön syömästä ruoasta olisi kasvisruokaa, verenpainetauti vähenisi jopa 25 prosenttia, he arvioivat. Verenpainetauti altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille ja aivoverenkiertohäiriöille.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Journal of Hypertension -lehdessä.

Vegetarian diet reduces the risk of hypertension independent of abdominal obesity and inflammation: a prospective study. Journal of Hypertension 2016;DOI:10.1097/HJH.0000000000001068.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Fotolia