Kesäpäivystyksen pääosassa on uistin

Kesälääkäriä työllistävät naulat, ongenkoukut, kaatumiset ja lomaromanssit.

Kuusamon terveyskeskuksen päivystyspoliklinikan seinää somistaa satakunta uistinta, jotka on vuosien mittaan irrotettu potilaiden korvalehdistä, huulista, käsistä, olkapäistä... Seinätauluun on kuitenkin päätynyt vain pieni osa saaliista.

– Ehkä joka kymmenes antaa meille hyvän uistimensa, nauraa terveyskeskuksen ylilääkäri Niilo Keränen.

Poistettavaksi tulee kesäisin myös muutamia nauloja ja paljon ongenkoukkuja. Kuusamon patikkapoluilla nyrjähtää nilkkoja, ja joka kesä muutama kesävieras reagoi vahvasti hyttysenpistoihin. Punkit ja Pogostan tautikin Kuusamossa tunnetaan.

– Erilaisia ihottumia on kesäaikaan runsaasti. Elokuun puolivälin jälkeen meillä on joka vuosi myös joku jänisruttopotilas.

Kesä voi tuoda myös vakavia tilanteita, kuten hukkuneen elvyttämistä ja ­sydänkohtauksia.

Pienet vaivat saavat odottaa

Kaiken kaikkiaan Kuusamon terveyskeskuksessa on kesällä hiljaisempaa kuin talvisaikaan.

– Paikkakuntalaiset eivät lähde kesällä terveyskeskukseen ihan pienen vaivan takia. Lisäksi laitamme leikkaussalin kiinni ja joudumme osittain sulkemaan osastoja, koska emme saa hoitohenkilökuntaa.

Terveyskeskus saa kesäasukkailta ­kehuja hyvästä hoitoonpääsystä. Kotipaikkakunnillaan potilaat ovat tottuneet jonottamaan päivystykseen tuntikausia.

Ulkomaalaisia turisteja on vähemmän kuin talvella.

– Joka kymmenes päivystyspotilas on ulkopaikkakuntalainen ja heistä ehkä jo joka viides ulkomaalainen. Useimmat turistit puhuvat englantia, ja meillä on myös aika monia ulkomaalaisia lääkäreitä.

Kesävammat veitsistä ja kirveistä

Parainen on suosittu kesänviettopaikka. Paikkakunnan väestö peräti kolmin­kertaistuu kesäisin. Apulaisylilääkäri Kenneth Wilson kiteyttää Paraisten terveyskeskuksen kesän veitseen, kirveeseen ja uistimeen.

– Ihmiset touhuavat mökeillä, kaatuvat ja lyövät itseään milloin mihinkin. Useat myös liukastuvat kallioilla, saa­ristossa kun ollaan. Monet niin ikään ­saavat pieniä haavoja, koska ovat tottu­matto­mia käytännön hommiin, Wilson kuvaa.

Borrelioosia esiintyy erittäin paljon Paraisissa kesäisin, ja erythema mig­rans -ihottumat ovat tavallisia syitä ­hakeutua terveyskeskukseen.

Yleensä Paraisten terveyskeskukseen on saatu lääkäreitä kesäisin tarpeeksi, mutta tänä vuonna kysyntä on ollut jostakin syystä hiljaisempaa.

– Kesäsijaiset tekevät yleensä mieluummin työtä Paraisilla kuin lähtevät saariston terveysasemille, mutta poik­keuksia tähänkin sääntöön löytyy.

Nauvossa, Korppoossa, Houtskarissa ja Iniössä on terveysasemat. Kesällä yksi lääkäri hoitaa vastaanotot monen viikon ajan kussakin paikassa.

Paraisten terveyskeskuksessa on oma päivystys arkisin iltakahdeksaan ja viikonloppuna kymmenestä kuuteen. Muulloin päivystyspotilaat ohjataan ­Turun yhteispäivystykseen.

– Kesäisin on kyllä mukavampi päivystää kuin talvella, Wilson kertoo.

Asfaltti-ihottumaa ja alkoholihaittoja

– Auringonpolttamia, ötökän pistoja ja puremia, ampiaisia, punkkeja, lintukirppuja ja käärmeenpuremia, luettelee potilaiden kesävaivoja apulaisylilääkäri Johanna Salmio Kouvolan Keltakankaan terveysase­malta.

Ja uistimia. Niitä irrotellaan paljon Kouvolassakin.

Kesällä kaatuillaan niin rullalaudoilla, rullaluistimilla kuin pyörilläkin. Moninaisten muiden ihottumien lisäksi kesälääkäri pääsee hoitamaan myös asfaltti-ihottumaa.

– Helteen aiheuttama oireilu on tyypillistä, ja alkoholihaitat korostuvat. On tappeluja ja kesäromanssien jälkiseuraamuksia.

Suvi Sariola, Ulla Toikkanen
toimittajat

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 24/2013