Kosketusnäytön hiplaaminen käy peukalon päälle

Venyttele sormeasi, että nivelpinta aukeaisi. Näin on neuvonut useampia potilaitaan viime aikoina yleislääketieteen erikoislääkäri, fysiatri Seppo Villanen.

– Venyttele sormeasi, että nivelpinta aukeaisi. Näin on neuvonut useampia potilaitaan viime aikoina yleislääketieteen erikoislääkäri, fysiatri Seppo Villanen.

Vastaanotolle on nimittäin ilmestynyt uusi potilasryhmä, jolla on nivelrasitusta, jollaista ei oppikirjoissa kuvata. He ovat nuorehkoja aikuisia, joiden peukalokipujen todennäköisimmäksi syyksi Villanen on arvioinut älypuhelimen ahkeran käyttämisen.

Villanen kertoo, että potilaat saattavat epäillä vakaviakin tauteja, kun peukalon tyviniveltä särkee.

– Moni käyttää älypuhelinta jatkuvasti ja molemmilla peukaloilla. Kyllähän siinä peukalot rasittuvat.

Villanen arvioi, että venyttelyn lisäksi kosketusnäytön käyttö siihen tarkoitetulla kynällä voisi auttaa.

Peukalon merkityksen kasvua ennakoitiin Lääkärilehdessä jo vuonna 2002, jolloin lehdessä kerrottiin New England Journal of Medicine -lehden kirjoittaneen nintendiniitistä eli videopelien pelaamisen aiheuttamasta peukalorasituksesta.

Tuolloin nintendiniitistä ja tekstiviestisyndroomasta (text message injury, TMI) kärsiville suositeltiin puristusharjoituksia vaahtokumikuution avulla.

Hertta Vierula
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 13–14/13.

Lue lisää jutun aiheesta