Kroonisen kiveskivun syy voi olla lonkkanivelperäinen

Urologisen oireen takana voi olla ortopedinen vaiva.

Kroonisen kiveskivun syy  voi olla lonkkanivelperäinen Kuva 1 / 1 Kuva: Pixmac

Kroonisella kiveskivulla tarkoitetaan ajoittaista tai jatkuvaa, yli kolme kuukautta kestänyttä toispuolista tai molemminpuolista kiveksen tai kivespussin alueen kipua. Anamneesi, kliininen status, laboratoriotutkimukset ja kivespussin kaikututkimus todennäköisesti selvittävät vaivan urogenitaaliperäisen syyn. Kiveskipu voi kuitenkin olla myös heijastumaa saman puolen lonkan alueelta. Jos kivun syy ei löydy kiveksestä tai nivuksen alueelta, täytyy tutkimuskenttää laajentaa lonkkiin. Urologisen oireen takana voikin olla ortopedinen vaiva.

Ryhmä amerikkalaistutkijoita keräsi tiedot vajaan puolentoista vuoden ajalta yliopistotason sairaalan yhden urologin kiveskipupotilaista, joille oli kivun syyn selvittämiseksi tehty lonkkien magneettikuvaus sen jälkeen, kun kiveksen sairaudet oli suljettu pois. Haaviin tarttui 10 miestä (mediaani-ikä 51 v), joilla kivun keston mediaani oli 10 kuukautta. Kiveskivun ohella kaikilla esiintyi kipua myös saman puolen nivusessa ja puolella lonkassa.

Kahdeksalla potilaista todettiin magneettikuvassa selvä lonkkamaljan rustoisen reunan repeämä ja lopuilla kahdella ruston kuluma ja rispaantuminen. Kuudelle potilaalle ennen magneettikuvausta tehdyssä tavallisessa lonkan röntgenkuvauksessa muutokset eivät olleet havaittavissa. Magneettikuvauslöydöksen perusteella viidelle potilaalle ruiskutettiin lonkkaan steroidia ja puudutusainetta, ja vaiva parani kahdeksan kuukauden seurannassa täysin kahdella potilaalla ja kahdelle muulle saatiin aikaan merkittävä kivun lieveneminen. Kahden potilaan kipu pysyi kurissa kahdeksan viikon fysioterapialla.

Lonkan magneettikuvauksella päästään oikeaan diagnoosiin valikoiduilla, alun perin urologisiin tutkimuksiin ohjatulla kiveskipupotilailla. Se on tehokas menetelmä, kun kiveskipuun liittyy nivus- ja lonkkakipu, ja varsinkin jos kivut pahenevat rasituksessa mutta eivät ole kiveksen tunnustelulla aikaansaatavissa

Chouhan JD, Scarberry K, Thakker PU ym. Hip joint pathology among men referred to urology for chronic orchialgia: A source for misdiagnosis and opportunity for quality improvement. Urology, verkossa ensin 21.8.2020. doi: 10.1016/j.urology.2020.06.089

Ossi Lindell

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 49/2020.

Oletko jo lukenut nämä?