Lääkäreiltä odotetaan lisää läpinäkyvyyttä

Olennaista on havaita piilotetut vaikuttamisen tavat, toteaa Pekka Louhiala.

Kaikenlaiset sidonnaisuudet voivat vähentää kansalaisten luottamusta terveydenhuoltoon ja siksi olisi syytä tuoda ne esiin avoimesti.

Lääkärien olisi myös tärkeää tunnistaa uudenlaisia vaikuttamisen tapoja, todettiin lääkärien ja lääketeollisuuden suhdetta tarkastelleessa paneelissa. Tilaisuuden järjestivät ruotsinkielisen kauppakorkeakoulu Hankenin opiskelijat.

Olennaista on havaita piilotetut vaikuttamisen tavat, korosti lääketieteen etiikan dosentti Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta.

– Suurin osa kollegoista osaa olla kriittisiä. Kaiken kaikkiaan tietoisuus eturistiriidoista ja sidonnaisuuksista on lisääntynyt viime vuosina runsaasti.

THL:n tutkimusprofessori Elina Hemminki pohti lääketeollisuuden markkinoinnin muutosta. Varsinainen mainonta on tarkasti säädeltyä.

– Teollisuus pyrkii luomaan tarpeita uusille lääkkeille. Nyt meille markkinoidaan tautia ja tarvetta sen hoitoon.

Hän korosti, että kyse on myös tiedon tuottamisesta ja omistamisesta.

– Lääketeollisuuden tutkimus on teknisesti laadukasta, mutta ohjaa usein tuotepainotteisuuteen. Miten muutetaan tasapainoa niin, että teollisuus palvelisi enemmän lääketieteen tarpeita?

Vastavuoroinen suhde

Lääkärien ja lääketeollisuuden suhteet hyödyttävät molempia osapuolia ja terveydenhuollon kehitystä.

Novartiksen yhteiskuntasuhdejohtaja Tatu Laurila muistutti yhtiöiden tukevan merkittävästi lääkärien täydennyskoulutusta.

– Valitettavasti yhteiskunnassamme ei ole ollut varoja tai järjestelmää järjestää tätä muulla tavoin. Koulutustapahtumat järjestetään parhaaseen tieteelliseen tietoon pohjautuen.

Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Merikallio korosti eettisten ohjeiden koskevan myös koulutusta. Tuorein ohjeiden tiukennus kielsi myös reseptilääkkeisiin liittyvät mainoslahjat.

– Lääkeyhtiöiltä vaaditaan korkeaa etiikkaa. Meidän täytyy rakentaa jatkossa yhä läpinäkyvämpiä järjestelmiä, jotka lisäävät ihmisten luottamusta, hän korosti.

Lääkeyhtiöiden ja lääkäreiden sidonnaisuuksista kertovaa verkkorekisteriä pidettiin tärkeänä askeleena avoimuuden suuntaan.

Nettirekisteri avaa suhteet lääketeollisuuteen

➤ Lääkeyhtiöt alkavat julkaista verkkosivuillaan tietoja lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille myönnetyistä etuuksista. Tämän vuoden tiedot julkistetaan kesällä 2016.

➤ Tietoja kertovat Lääketeollisuus ry:n 46 jäsenyritystä ja Euroopan lääketeollisuuden kattojärjestön EFPIA:n suorat jäsenet, kuten Orion Pharma.

➤ Tiedot voidaan julkaista vain, jos lääkäri antaa siihen kirjallisen suostumuksensa. Muuten tiedot julkaistaan ilman nimeä.

➤ Rekisterissä ilmoitetaan eriteltyinä koulutusten ja kongressien rekisteröintikulut, matka- ja majoituskulut sekä puhuja- ja konsultaatiopalkkiot. Raportissa kerrotaan lääkärin nimi ja työpaikka.

➤ Lisäksi yhtiöt julkistavat terveydenhuollon organisaatioille annetut etuudet. Tutkimus- ja kehitystyöstä kerrotaan yhteenveto.

➤ Lääkäriliitto kannustaa jäseniään avoimuuteen ja kertomaan sidonnaisuuksistaan.

Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 3-4/15