Lääkkeen saatavuushäiriöstä ei rangaista

Ainoa sanktiokeino on peruuttaa myyntilupa kokonaan.

Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat viime aikoina puhuttaneet lääkäreitä sosiaalisessa mediassa.

Fimean yliproviisorin Johanna Linnolahden tiedossa ei ole, että lähikuukausina olisi ollut erityistä piikkiä saatavuushäiriöissä.

– Viime aikoina tuotannollisista syistä johtuvat saatavuushäiriöt eivät ole meidän perspektiivistä katsottuna kasvaneet, hän sanoo.

Parin viime vuoden aikana saatavuushäiriöiden määrä tai ainakin niistä tehtyjen ilmoitusten määrä on kuitenkin kasvanut.

Tietyissä valmisteissa, esimerkiksi migreenilääke sumatriptaanin kohdalla, saatavuudessa on ollut hänen tietojensa mukaan ollut viime aikoina ongelmia.

Kriittisiä saatavuushäiriöitä, joissa mitään korvaavaa tuotetta ei ole saatavilla, ei ole ollut.

Lääkärilehden tietojen mukaan lääkäreitä on puhuttanut esimerkiksi astmalääke Tiladen saatavuushäiriö.

Linnolahden mukaan astmalääkkeelle ei välttämättä ole vaihtokelpoista valmistetta, jolla se voitaisiin apteekissa suoraan korvata. Toisen lääkkeen käyttö vaatii siten uuden lääkärikäynnin.

– Se ei tarkoita, että tilanne välttämättä olisi kriittinen eikä että kunkin valmisteen kriittisyys välttämättä ole ollut Fimean arvioitavana, Linnolahti sanoo.

Vaikutuskeinot ovat vähissä

Myyntiluvan haltijalla on velvoite pitää tuotetta saatavilla. Mutta jos yhtiö ei pysty toimittamaan tuotetta, viranomaisen keinot ovat vähissä.

Myyntiluvan haltijalla on käytännössä vain ilmoitusvelvollisuus saatavuushäiriöstä. Jos ilmoitus tehdään, muita seuraamuksia ei ole.

– Ainoa keino olisi peruuttaa myyntilupa ja se ei edistä saatavuutta, Linnolahti sanoo.

Fimea julkaisee sivullaan saatavuushäiriötiedotteita. Niitä on jutun kirjoitushetkellä 477, niistä vanhin on vuodelta 2014. Se koskee tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön hoitoon tarkoitetun Ritalin-lääkkeen 20 milligramman vahvuisten tablettien pakkauksia, joissa on 30 tablettia.

Ovatko kaikki saatavuushäiriötiedotteet ajan tasalla?

– Päivitämme tiedon ja poistamme saatavuushäiriötiedotteen, jos myyntiluvan haltija tekee ilmoituksen saatavuushäiriön loppumisesta. Olemme poistaneet niitä myös, jos on selkeä havainto häiriön päättymisestä, Linnolahti sanoo.

Edellä mainitun Ritalin-lääkkeen kohdalla tieto on vanhentunut. Toisaalta Fimean sivuilta löytyy tieto, että kyseinen vahvuus ei ole Suomessa enää kaupankaan.

Erityislupamenettelyt teettävät töitä

Saatavuushäiriöitä voidaan paikata joissakin tilanteissa erityislupamenettelyllä. Fimea voi myöntää yksittäistapauksissa luvan luovuttaa kulutukseen sellaisen lääkevalmisteen, jolla ei ole Suomessa myyntilupaa, jos mikään muu hoito ei tule kysymykseen tai anna toivottua tulosta.

Menettely tietää lisätöitä lääkärille, sillä erityislupavalmisteita määräävän lääkärin tulee antaa selvitys syistä, joiden vuoksi hän on päätynyt kyseiseen hoitoon.

Erityislupajaoston jaostopäällikkö Suvi Loikkasen mukaan erityislupahakemusten lisääntymisestä saatavuushäiriöiden vuoksi ei ole tilastotietoa.

Hänen tuntumansa on, että saatavuushäiriöitä paikkaavien erityislupahakemusten määrä on kasvanut viime vuosien aikana.

– Niiden määrä tuntuu edelleen lisääntyvän, hän sanoo.

Kirjoittaja:
Minna Pihlava
toimittaja

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.