Laihtuminen voi olla merkki pahemmasta Parkinsonin taudista

Laihtuminen voi olla merkki pahemmasta Parkinsonin taudista Kuva 1 / 1

Parkinsonin tauti voi edetä nopeammin potilailla, jotka alkavat laihtua sairastumisen alkuvaiheissa. Tutkijat pitävät mahdollisena, että varhainen laihtuminen on merkki Parkinsonin taudin vakavammasta muodosta.

Vastaavaa ei ole havaittu tätä ennen, mutta potilaan painon ja liikakilojen on osoitettu liittyvän mm. Huntingtonin tautia ja ALS-lihasrappeumatautia sairastavien ennusteeseen. Tutkimukseen osallistui 1 700 Parkinson-potilasta. Potilaiden sairaus oli todettu korkeintaan viisi vuotta aikaisemmin. Vuosina 2007–2013 potilaista 9 prosenttia laihtui, 14 prosenttia lihoi ja 77 prosentin paino pysyi ennallaan.

Tutkimuksessa Parkinsonin taudin motoriset oireet ja muut oireet etenivät nopeimmin potilailla, jotka alkoivat laihtua sairautensa varhaisvaiheissa. Hitainta oireiden eteneminen oli potilailla, jotka lihoivat seurannan aikana. Painonkehitys ei vaikuttanut potilaiden kuolleisuuteen.

Tutkijat korostavat, ettei tulosten perusteella voi päätellä johtuuko oireiden eteneminen painon putoamisesta, vai onko laihtuminen vain merkki nopeammin etenevästä sairaudesta. Vielä ei myöskään tiedetä etenisivätkö oireet hitaammin, jos potilaat eivät laihtuisi.

Parkinsonin tautia sairastaa noin 10 000 suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–80-vuotiailla.

Lähde: Association Between Change in Body Mass Index, Unified Parkinson’s Disease Rating Scale Scores, and Survival Among Persons With Parkinson Disease. Jama Neurology 2016

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi