Lämpö aiheuttaa satoja kuolemia Suomessa

Terveyskeskusten kokeilema toimintamalli pyrkii ehkäisemään kuuman aiheuttamia terveyshaittoja.

Lämpö aiheuttaa vuosittain 180–900 ylimääräistä kuolemaa. Suomalaiset eivät osaa suojautua lämmön aiheuttamilta terveyshaitoilta, koska maatamme ei pidetä ilmastoltaan erityisen lämpimänä.

Kolarin, Oulunkaaren ja Joensuun terveyskeskukset pyrkivät ehkäisemään kuuman aiheuttamia terveyshaittoja uudella toimintamallilla, jota käytettiin vastaavasti viime talvena kylmän terveyshaittoja vastaan. Mallista on saatu hyvää palautetta, ja se halutaan myös valtakunnalliseen käyttöön.

Terveyskeskusten henkilökuntaa valmennetaan tunnistamaan lämmöstä aiheutuvia terveyshaittoja sekä ehkäisemään ja hoitamaan niitä. Hankkeessa on julkaistu kuumaoppaat terveydenhuollon ammattilaisille ja kansalaisille.

Hankkeessa ovat mukana myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Oulun yliopiston ympäristölääketieteen ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus sekä Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskus.

Lämpö iskee pahemmin naisiin

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin erityisasiantuntija, professori Juhani Hassi sanoo, että lämpömukavuuden yläraja laskee nopeasti iän myötä. 25-vuotiaat alkavat tuntea olonsa epämukavaksi 23 asteen jälkeen, mutta 75-vuotiaat jo 15 asteessa.

– Terveyshaittoja lämmin ympäristö alkaa aiheuttaa 20 lämpöasteen jälkeen. Haitta ilmenee sairauksien oireina, kohtauksina ja pahimmillaan kuolemantapauksina. Huonokuntoiset, vanhukset sekä sydän- ja verisuonitauteja ja hengityselinsairauksia sairastavat ovat näiden haittojen riskiryhmät, Hassi kertoo.

– Varsinaisia kuumasairauksia alkaa ilmetä 25 lämpöasteen jälkeen. Niitä ovat muun muassa kuumakutina, turvotus, pyörrytys, kouristukset, uupumus ja lämpöhalvaus. Näiden sairauksien riski koskee kaikkia, myös terveitä, mutta erityisen suuri riski on huonokuntoisilla, vanhuksilla ja kroonisesti sairailla. Kuumasairaudet ovat Suomessa harvinaisia, kun taas lämpimän ympäristön aiheuttamat moninaiset terveyshaitat riskiryhmille ovat varsin yleisiä, Hassi jatkaa.

Lämpimän aiheuttamia kuolemia kertyy noin kahden viikon ajan kuumien päivien jälkeen, mutta pääosa ilmenee kahden päivän kuluessa. Kuolleisuus on korkeampaa naisilla kuin miehillä.

Kuva: pixmac

Julkaistu www.laakarilehti.fi 30.5.2012.

Lue lisää jutun aiheesta