Lapsikuolleisuus vähenee

Alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on vähentynyt 49 prosenttia vuosina 1990–2013.

Viime vuonna kuoli 6,4 miljoonaa lasta, mikä on 200 000 lasta vähemmän kuin 2012, kertoo YK:n, Unicefin, WHO:n ja Maailmanpankin raportti. Alle viisivuotiaiden lasten kuolleisuus on vähentynyt 49 prosenttia vuosina 1990–2013.

Vaikka lapsikuolleisuus on vähentynyt, monet maat eivät tule saavuttamaan lapsikuolleisuuden vähentämiseksi asetettuja vuosituhattavoitteita vuoteen 2015 mennessä. Etenkin imeväiskuolleisuuden alentuminen on ollut hidasta.

Kahdeksan maata on onnistunut vähentämään lapsikuolleisuutta vähintään kahdella kolmasosalla vuodesta 1990. Tilanne on parantunut Malawissa, Bangladeshissa, Liberiassa, Tansaniassa, Etiopiassa, Itä-Timorissa, Nigerissä ja Eritreassa.

Merkittävimmät lasten kuolinsyyt ovat ennenaikaisen synnytykset komplikaatiot (17 %), keuhkokuume (15 %), ripuli (9 %) ja malaria (7 %). Aliravitsemus on myötävaikuttavana tekijänä lähes puolessa kuolemantapauksista.

Suurimmat yksittäiset syyt lapsikuolleisuuden vähenemiseen ovat rokotukset, hyönteismyrkyllä käsiteltyjen hyttysverkkojen yleistyminen, ripulitautien hoito ja ravintolisien yleistyminen.

Eniten lapsikuolleisuutta on yhä Saharan eteläpuolisissa maissa. Yksittäisistä maista lapsikuolleisuus on suurinta Angolassa, jossa menehtyi 167 lasta tuhatta syntynyttä lasta kohden.

Luxemburgissa alle viisivuotiaiden kuolleisuus on 2/1 000 syntynyttä ja Suomessa 3/1 000.

Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja

Kuva:
Pixmac

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.