Lisää näyttöä pähkinöiden terveellisyydestä

Pähkinöitä säännöllisesti syövät elävät hieman muita pitempään. Tämä on havaittu monissa länsimaisissa tutkimuksissa, mutta uusien tutkimustulosten perusteella sama pätee myös muualla.

Pähkinöitä säännöllisesti syövät elävät hieman muita pitempään. Tämä on havaittu monissa länsimaisissa tutkimuksissa, mutta uusien tutkimustulosten perusteella sama pätee myös muualla.

International Journal of Epidemiology -lehden julkaisemassa tutkimuksessa pähkinöiden hyödyt havaittiin nyt Iranissa, missä pähkinät eivät ole samanlainen terveellisten elintapojen merkki kuin länsimaissa. Rikkaissa länsimaissa pähkinöitä suosivat elävät usein muutenkin terveellisesti, joten osa pähkinöihin liitetystä hyödystä on selittynyt muilla terveellisillä elintavoilla.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa pähkinöitä vähintään kerran viikossa nauttivien iranilaisten riski menehtyä kymmenvuotisen seurannan aikana oli kolmanneksen pienempi kuin samanikäisten, jotka eivät syöneet pähkinöitä lainkaan. Myös satunnaisempi pähkinöiden syöminen liittyi pienentyneeseen kuolleisuuteen, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Tulokset vahvistavat näyttöä pähkinöiden terveellisyydestä ja osoittavat vaikutusten näkyvän myös väestöissä, joissa pähkinät eivät ole vain terveystietoisten suosiossa. Tulokset eivät silti paljasta, mistä terveyshyödyt tarkalleen johtuvat.

Tutkimukseen osallistui runsaat 50 000 yli 40-vuotiasta miestä ja naista. Vuodesta 2004 jatkuneen seurannan aikana kuoli hieman alle 4 000 osallistujaa.

Nut consumption and total and cause-specific mortality: results from the Golestan Cohort Study. International Journal of Epidemiology 2016.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.