Miksi lastenlääkäri vaatii vanhusasiainvaltuutetun virkaa?

Lääketieteen tohtori ja Vantaan ­kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomela (kd) on laittanut vireille kansalais­aloitteen, jolla vaaditaan vanhusasiainvaltuutetun viran perustamista ­Suomeen.

Kanna­tus­ilmoituksia kerätään ­Kansalaisaloite.fi-verkkopalvelussa syyskuun loppuun saakka.

Miksi Suomeen tarvitaan vanhus­asiainvaltuutettu, lastentautien ­erikoislääkäri Tiina Tuomela?

– Alkuvuodesta tuli paljon uutisointia kotihoidossa olleista, lähes heitteille jätetyistä vanhuksista. Meillä on kasvava vanhusväestö, mutta heidän palveluistaan on supistettu koko ajan. Laitos­hoitoa on vähennetty, mutta kotihoitoon ei ole satsattu resursseja. Vanhusten ­hoito ja hoiva ovat meillä tällä hetkellä ala-arvoisessa tilanteessa resurssipulan takia.

– Olen seurannut paljon lapsiasia­valtuutettu Tuomas Kurttilan työtä. Hän on napakka jyrähtäjä. Kun hän lyö pikkuisen nyrkkiä pöytään, sen jälkeen yleensä jotain tapahtuu. Koen, että myös ikäihmiset tarvitsevat puolestapuhujan, joka on perehtynyt heidän asioihinsa ja puolustaa heidän asemaansa yhteis­kunnassa.

Yrityksiä viran perustamiseksi on ollut aiemminkin, muun muassa SDP:n ­lakialoite viime vuonna. Uskotko, että aika on nyt kypsä, että esitys menisi oikeasti läpi?

– Nyt on korkea aika saada tämä maaliin. Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä suositteli vanhusasiavaltuutetun viran ja toimiston perustamista jo vuonna 2006 STM:lle tekemässään selvityksessä. Pariin otteeseen asian hyväksi on kerätty nimiäkin, mutta se ei ole saanut ministereissä vastakaikua.

– Kansalaisaloite on sen vuoksi tärkeä, että jos saamme kokoon 50 000 nimeä, aloite menee väkisinkin eduskunnan käsittelyyn.

Olet itse lastenlääkäri. Miksi ryhdyit ajamaan juuri vanhusten asiaa?

– Olen profiililtani sellainen, että yritän olla heikompien äänitorvena. Minulla on aina ollut vahva sosiaalinen omatunto. Olen peruskoulutukseltani lääkäri, mutta olen myös ihminen, ja tämä on inhimillisen ihmisen toimintaa.

Olet ollut vuodesta 2012 mukana ­politiikassa. Oletko päässyt vaikuttamaan itsellesi tärkeisiin asioihin?

– Olen yllättävänkin hyvin. Meillä on todella hyvää yhteistyötä Vantaalla eri poliittisten ryhmien kanssa esimerkiksi sisäilma-asioissa. Vantaalle on perustettu ensimmäisenä Suomessa sisäilma-­asioiden neuvottelukunta, jossa on mukana virkamiehiä, poliittisten ­puolueiden edustajia sekä koululaisten vanhempia.

Kirjoittaja: Virpi Ekholm

Juttu on julkaistu Lääkärilehdessä 22/2018.