Päivän kuva: Vaatimusten tavoittamattomissa

Torstain kuvassa muistellaan hetkeä, kun velvollisuudet eivät painaneet mieltä.

Tämän päivän voimaannuttavan valokuvan on ottanut Jari Laaksonen. Hän kirjoittaa näin:

"Toiveita, odotuksia ja vaatimuksia on ympärilläni usein niin paljon, että ne kuluttavat voimia enemmän kuin odotusten täyttämisestä pystyn itselleni ammentamaan. Sellaisessa hetkessä pimenevänä vuodenaikana on hyvä muistella tätä kuvaa ja sitä juhannuspäivän illan hetkeä, jolloin toiveet, odotukset ja vaatimukset kyllä kuuluivat etäisesti selän takaa, mutta pystyin silti keskittymään vain tähän hetkeen ja tämän tunnelman tallentamiseen."

Osallistu sinäkin voimaannuttavaan valokuvatapahtumaan. Lue voimaannuttavan valokuva -menetelmän kehittäjän Miina Savolaisen ajatuksia täältä.

Jaa oma kuvasi täällä.

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Jari Laaksonen