Potilasvahinkoilmoitusten määrä kasvussa

Lonkan ja polven tekonivelleikkaukset komeilevat edelleen vahinkotilastojen kärjessä.

Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna 8 834 potilasvahinkoilmoitusta, joista vajaa kolmannes johti korvausten maksamiseen. Vahinkoilmoitusten määrä kasvoi viisi prosenttia edellisvuodesta.

Yleisimmin korvauksia maksettiin tuki- ja liikuntaelinten leikkaustoimenpiteiden (469) sekä muiden leikkaus- tai anestesiatoimenpiteiden (466) yhteydessä sattuneista vahingoista. Eniten korvattiin lonkan ja polven tekonivelleikkauksissa sattuneita vahinkoja.

Hammashoidossa syntyneistä vahingoista korvattiin 300, joista valtaosa tapahtui juurihoitoa tehtäessä.

Potilasvakuuskeskus maksaa korvauksia, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Kielteinen päätös johtuu useimmiten siitä, että vahinko ei ollut asianmukaisesta hoidosta huolimatta vältettävissä.

Käsittelyajat kestävät pidempään

Vahinkoilmoitusten kasvun lisääntyessä myös käsittelyajat ovat pidentyneet. Keskimäärin potilaan tapauksen käsittely kestää 7,5 kuukautta, kun aiemmin se oli vajaat seitsemän kuukautta.

Käsittelyn toivotaan nopeutuvat tulevaisuudessa sähköisen asioinnin myötä.

– Toivomme sen tuovan helpotusta paitsi jokaiselle oman asiansa hoitamiseen, ajan myötä myös käsittelyaikoihin, Potilasvakuutuskeskuksen yksikönjohtaja Minna Plit-Turunen kertoo.

Potilasvakuutuskeskus maksoi viime vuonna korvauksia potilaille yhteensä 40,9 miljoonaa euroa. Merkittävin osa oli ansionmenetyskorvauksia. Vajaa kolmannes korvauksista maksettiin muun muassa pysyvästä, tilapäisestä tai kosmeettisesta haitasta, sairaanhoidosta ja kuntoutuksesta.

Kirjoittaja:

Tuomas Keränen

toimittaja

Kuva: Fotolia

Katso tarkemmat tilastot täältä.