Seurannan heikkeneminen näkyy pitkäaikaissairauksien hoidossa

Verenohennuslääkityksen ja diabeteksen seurannassa käytettävien verikokeiden testimäärät ovat laskeneet koronavirusepidemian aikana huolestuttavan paljon.

Seurannan heikkeneminen näkyy pitkäaikaissairauksien hoidossa Kuva 1 / 1 Kuva: Mike Aseev/Adobe/AOP

Koronavirusepidemia vaikuttaa pitkäaikaissairauksien hoitoon. Esimerkiksi HUSLAB:ssa tehtyjen, verenohennuslääkityksen ja diabeteksen seurannassa käytettävien P -INR ja B -HbA1c -verikokeiden testimäärät ovat laskeneet epidemian aikana huolestuttavan paljon.

Riskitekijöiden hoidon puutteellinen seuranta voi olla kohtalokasta. Erityisen vaarallista kontrollitutkimusten puuttuminen on veren hyytymiseen vaikuttavan Marevan-lääkityksen kohdalla, joka vaatii säännöllisen seurannan ja annoksen tarkentamisen halutun vaikutuksen saavuttamiseksi.

– Valitettavasti meillä on sairaalassa jo havaittu, että seurannan heikkeneminen voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia. Terveydenhuollon yksiköt ovat tehneet lujasti töitä sen eteen, että pitkäaikaissairauksien hoito on turvallista myös epidemian aikana, sanoo HUS:n Neurokeskuksen toimialajohtaja Nina Forss tiedotteen mukaan.

Koska monet sydän- ja verisuonisairauksiin liittyvät riskitekijät eivät "tunnu miltään", lääkkeet voivat jäädä ottamatta ja laboratoriokontrollit käymättä. Kun tähän yhdistyy lääkärin kanssa sovittujen kontrollikäyntien tai laboratoriokontrollien peruuntuminen koronaviruksen vuoksi, riskit kasvavat.

– Jos tunnetut riskitekijät, kuten korkea verenpaine, kolesteroli, vähäinen liikunta, tupakointi tai eteisvärinään liittyvä tukostaipumus saataisiin hoidettua asianmukaisesti, jopa 80-90 prosenttia aivoinfarkteista estettäisiin, Forss sanoo.

Hertta Vierula

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?