Taittovirheleikkaukset johtavat harvoin potilasvahinkoihin

Potilasvakuutuskeskus sai 122 vahinkoilmoitusta viimeisen 10 vuoden aikana.

Taittovirheleikkaukset johtavat harvoin potilasvahinkoihin Kuva 1 / 1

Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin vuosien 2007–2016 yhteensä 122 vahinkoilmoitusta koskien taittovirheleikkauksia. Korvattavaksi potilasvahingoiksi niistä katsottiin 45 vahinkoilmoitusta. Vahinkoilmoitukset koskevat yleensä kuivasilmäisyyttä, arpisamentumia tai sitä, että leikkauksen lopputulos ei ollut odotettu.

Vahinkoilmoitusten määrä on suhteellisen pieni, koska Suomessa tehdään vuosittain tuhansia silmien laserleikkauksia useilla eri menetelmillä.

Kielteinen korvauspäätös annettiin tavallisesti, jos kyseessä ei ole henkilövahinko, sanoo tiedotteessa Potilasvakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Elina Muukkonen.

– Esimerkiksi joskus käy niin, että potilas joutuu leikkauksen jälkeenkin käyttämään silmälaseja. Se ei ole henkilövahinko eikä siitä näin ollen voida maksaa korvauksia.

Tavallisimmat taittovirheleikkausten korvattavat vahingot liittyvät potilaalle valittuun leikkausmenetelmään tai toimenpiteen jälkeiseen seurantaan. Esimerkiksi puutteellisen esitutkimuksen takia taipumus kuivasilmäisyyteen tai sarveiskalvon kartiopullistumaan on saattanut jäädä huomioimatta.

Silmätautien erikoislääkäri, dosentti Raimo Tuuminen sanoo, että riskitekijät olisi hyvä kartoittaa ennen toimenpidettä leikkaavan lääkärin taholta. Riskitekijöitä ovat sarveiskalvon rakenteelliset ominaisuudet ja vähäinen jäännöspaksuus, suuri taittovirhekorjauksen määrä, silmä- ja yleissairaudet ja sukurasite.

– Samalla tulisi keskustella toimenpiteeseen liittyvistä mahdollisista haitoista ja odotetusta hyödystä, tavoitetaittokyvystä sekä vaihtoehtoisista leikkausmenetelmistä.

Kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Oletko jo lukenut nämä?