Tarvitsevatko pikkulapset aurinkolaseja?

Aurinkolasit eivät ole ainoa keino suojata silmiä. Myös hatun lippa suojaa silmiä, ja suurin osa ultraviolettisäteilystä pysähtyy tavallisten silmälasien muovilinsseihin.

Yhä useampi pikkulapsi käyttää aurinkolaseja. Ovatko aurinkolasit lapsille välttämättömät, HYKS:n silmätautiopin professori Tero Kivelä?

– Ultraviolettivalon tiedetään nopeuttavan kaihin kehittymistä ja myötävaikuttavan silmäpohjan ikärappeuman synnyssä. Nämä sairaudet tulevat tosin esiin vasta keski-iässä. Lapsen silmässä suurempi osa ultraviolettisäteilystä pääsee silmänpohjaan asti, koska mykiö ei suodata ultraviolettisäteilyä yhtä paljon kuin aikuisella. Lasten aurinkolasien käyttöä voi siis pitää järkevänä. Suomen leveysasteilla ultraviolettisäteily ei kuitenkaan ole suuri riski silmille verrattuna vaikkapa Välimeren maihin.

– Aurinkolasit eivät toki ole ainoa keino suojata silmiä. Myös hatun lippa suojaa silmiä, ja suurin osa ultraviolettisäteilystä pysähtyy tavallisten silmälasien muovilinsseihin.

– Aurinkolaseja käytetään nykyään enemmän luultavasti siksi, että ihmisten valveutuneisuus on kasvanut. Ultraviolettisäteily on voimakkaampaa otsonikerroksen ohentumisen myötä ja siitä puhutaan enemmän kuin ennen.

Onko aiheesta tutkimustietoa?

– Aurinkolasien käytön vaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu lääketieteellisesti. On vaikea osoittaa syy-yhteys kaihin tai silmänpohjan rappeuman ja etenkin lapsuuden aurinkolasien käytön välillä, kun aikaa on välissä 30–40 vuotta. Myös takautuva tutkimus on hankala. Tämän päivän keski-ikäiset eivät muista, oliko heillä varhaislapsuudessaan aurinkolasit – ja harvalla oli, koska sellainen ei siihen aikaan ollut tapana.

Tarvitseeko aurinkolasien olla polarisoidut?

– Polarisaatio on tarkoitettu estämään heijastuksia. Polarisoiduista aurinkolaseista on siis hyötyä esimerkiksi merellä tai ajaessa märällä tiellä. Silmien suojaamisen kannalta polarisaatiolla ei ole merkitystä.

Kirjoittanut:
Hertta Vierula
toimittaja
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Uutinen on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä (21/2011). Potilaan Lääkärilehti päivitti jutun yhteistyössä silmätautiopin professorin Tero Kivelän kanssa.