Tupakoinnin terveyshaitat kasaantuvat pienituloisille

Hollantilaistutkimuksen mukaan korkean koulutus- ja tulotason ja tupakoinnin lopettamisen välillä on yhteys ja tuo yhteys on myös vahvistunut vuosien varrella.

Tupakoinnin terveyshaitat ovat Euroopassa kasaantuneet entistä enemmän pienituloisille ja vähän koulutetuille, tuore hollantilaistutkimus osoittaa.

Tulosten perusteella korkean koulutus- ja tulotason ja tupakoinnin lopettamisen välillä on yhteys ja tuo yhteys on myös vahvistunut vuosien varrella. Yhdeksänkymmentäluvulla tupakointi väheni tasaisesti kaikissa tuloryhmissä ja etenkin pienituloisten keskuudessa, mutta 2000-luvulla tupakoinnin lopettaminen on yleistynyt pääosin vain korkeasti koulutettujen ja hyvätuloisten parissa.

Hollantilaisten havaitsema kehitys tarkoittaa sitä, että Euroopassa väestöryhmien väliset terveyserot ovat kasvamassa ja tulevat todennäköisesti kasvamaan entisestään. Tupakointi on merkittävä syöpien, sydän- ja verisuonitautien ja monien muiden sairauksien riskitekijä.

Tutkimuksen tulokset perustuvat yhdentoista Euroopan maan ja 64 000 ihmisen aineistoon, joka kerättiin vuosina 1987–1995 ja 2002–2012.

Tulokset julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Journal of Epidemiology & Community Health 2015;DOI:10.1136/jech-2014-205171

Kuva: Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.