Tutkimus: Vähärasvainen dieetti yhtä huono kuin muutkin

Tutkimus: Vähärasvainen dieetti yhtä huono kuin muutkin Kuva 1 / 1

Vähärasvaiset dieetit eivät todennäköisesti ole muita dieettejä parempia laihduttamisessa, vaikka niin on ajateltu. Käytännössä tällä ei ole kovin suurta merkitystä, sillä riippumatta dieetistä harva laihduttaja noudattaa niitä tarpeeksi tiukasti.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuoden kuluttua laihdutuskuurin aloittamisesta vähärasvaista dieettiä noudattavat laihtuvat yhtä vähän kuin muita dieettejä noudattavat. Verrattuna vähähiilihydraattiseen, runsaammin rasvaa sisältävään ruokavalioon, tulokset ovat jopa hieman huonommat. Tutkimuksessa yhdistettiin ja analysoitiin 53 aikaisemman tutkimuksen aineistot.

Käytännössä ero muihin laihdutusruokavalioihin ei ollut suuri. Vuoden kuluttua aloittamisesta eroa oli vain kilon verran ja riippumatta ruokavaliosta osallistujat onnistuivat karistamaan vain nelisen kiloa.

Huonot tulokset johtuvat todennäköisesti siitä, että laihdutuskuureja ei noudateta. Aiempien tutkimusten perusteella laihtuminen on suurimmillaan noin 6–8 kuukauden kohdalla, minkä jälkeen dieettien noudattamisesta aletaan lipsua ja kilot alkavat kertyä takaisin.

Lue myös:
Nyt on pakko kysyä: Voiko 5:2-dieettiä suositella potilaalle?
Dieetti – kun tunne voittaa järjen

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Lancet Diabetes & Endocrinology 2015;DOI:10.1016/S2213-8587(15)00367-8

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Oletko jo lukenut nämä?

Terveyskirjasto.fi