Vanhemman kuolema lisää myös lapsen kuolleisuusriskiä

Riski oli suurimmillaan, kun sekä vanhemman että lapsen kuolemat johtuivat samankaltaisesta diagnoosista.

Vanhemman kuolemalla on kauaskantoisia vaikutuksia alaikäisen lapsen terveyteen, osoittaa pohjoismainen väestötutkimus.

PLOS Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että vanhemman kuolema on yhteydessä lapsen 50 % suurentuneeseen kuolleisuusriskiin.

Riski oli suurimmillaan, kun sekä vanhemman että lapsen kuolemat johtuivat samankaltaisesta diagnoosista. Riski oli suurentunut varhaiseen aikuisuuteen asti riippumatta lapsen sukupuolesta tai vanhemman kuoleman ajankohdasta.

Jos vanhemman kuolema ei johtunut luonnollisista syistä, oli kuolleisuusriski suurempi kuin jos vanhempi oli kuollut sairauteen. Riski oli suurimmillaan, jos vanhempi oli tehnyt itsemurhan.

Tutkimuksessa olivat mukana kaikki Tanskassa vuosina 1968–2008 syntyneet ja Ruotsissa vuosina 1973–2006 syntyneet. Suomesta oli mukana 90 % satunnaisotos kaikista vuosina 1987-2007 syntyneistä.

Tutkittavista liki 190 000 menetti toisen vanhemmistaan kuuden kuukauden–18 vuoden iässä.

Kohonnut kuolleisuusriski voi selittyä muun muassa geneettisillä tekijöillä tai vanhemman kuoleman pitkäaikaisilla vaikutuksilla lapsen terveyteen ja hyvinvointiin.

Tutkijoiden mukaan löydöksillä on seurauksia kliiniseen työhön ja kansanterveysstrategioihin. He muistuttavat, että vanhempansa menettäneet lapset tarvitsevat pitkäaikaista tukea.

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivulla.

Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Lue lisää jutun aiheesta