Varenikliinin asema tupakasta vieroituksessa entistäkin vahvempi

Tutkimuksen varenikliiniryhmässä kuolleisuus oli pienempi, samoin riski joutua sairaalahoitoon.

Tuore tutkimus vahvistaa varenikliinin asemaa tupakasta vieroituksessa. Siinä osoitetaan ensimmäistä kertaa varenikliinin teho yleislääkärin vastaanotolla isossa tosielämän aineistossa sekä tupakasta ­vieroituksessa että sairauksien ja jopa kuolleisuuden ehkäisyssä.

Brittitutkijat selvittivät sähköisistä sairauskertomuksista yleislääkärien 287 079 potilaan tupakoinnin lopettamista. Potilaista 70 610 käytti varenikliinia ja muut nikotiinituotetta. Seuranta kesti neljä vuotta. Varenikliiniryhmän potilaat olivat nuorempia ja hieman terveempiä kuin nikotiiniryhmän potilaat. Lisäksi varenikliiniryhmän potilailla oli hiukan vähemmän psykiatrisia ongelmia; aiemminhan tupakastavieroituslääkkeitä ei määrätty psykiatrisille potilaille, nykyään kyllä.

Vakioinnin jälkeen varenikliiniryhmän potilaiden savuttomina pysymisen todennäköisyys kahden vuoden kohdalla oli 30 % suurempi kuin nikotiinikorvausta käyttäneiden. Varenikliiniryhmässä kuolleisuus oli pienempi, samoin riski joutua sairaalahoitoon, ja yleislääkärikäyntejäkin oli viidennes vähemmän. Lisäksi sydäninfarktidiagnooseja avo­terveydenhuollossa oli varenikliinia käyttäneillä 86 % vähemmän ja keuhkoahtaumadiagnooseja 35 % vähemmän.

Uusin Käypä hoito -suositus toteaa, että tupakasta vieroituksen tulokset parantuvat vieroituslääkehoidolla ja että tupakoinnin lopettajaa tulee rohkaista vieroituslääkkeiden käyttöön. Varenik­liini on vieroituslääkkeistä tehokkain: 2,2 kertaa tehokkaampi kuin lumelääke, 1,3 kertaa tehokkaampi kuin nikotiini­korvaushoito ja 1,4 kertaa tehokkaampi kuin bupropioni. Tämä tutkimusnäyttö voi vaikuttaa tuleviin suosituksiin.

Davies NM, Taylor AE, Taylor GM ym. Varenicline versus nicotine replacement therapy for long-term smoking cessation: an observational study using the Clinical Practice Research Datalink. Health Technol Assess 2020;24(9):1–46. doi: 10.3310/hta24090

Heikki Ekroos

Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 19/2020.