Miksi parasetamoli huolettaa?
Parasetamolia on käytetty vuosikymmeniä raskauden aikana ilman selkeitä näyttöjä vakavista haitoista. Viime vuosina osa yhdysvaltalaisista tutkimuksista on kuitenkin nostanut esiin mahdollisia yhteyksiä lapsen myöhempiin terveysongelmiin, kuten tarkkaavaisuushäiriöön, astmaan ja autismikirjon häiriöihin. Näistä havainnoista on uutisoitu laajalti, mikä on lisännyt huolta raskaana olevien keskuudessa.
On kuitenkin tärkeää huomata, että tällaiset tutkimukset osoittavat vain yhteyksiä, eivät syy-seuraussuhdetta. Moniin tuloksiin liittyy epävarmuustekijöitä, kuten muistivirheitä lääkeannosten raportoinnissa ja muita samanaikaisia riskitekijöitä.
Fimea vahvisti syyskuun lopussa, että parasetamolia voi käyttää raskauden aikana suositusten mukaisesti.
Raskauden aikana parasetamolia käyttäneitä naisia koskevat tiedot eivät viittaa epämuodostumien riskiin kehittyvällä sikiöllä tai vastasyntyneellä, todetaan parasetamolin valmistetiedoissa.
Vuonna 2019 Ema tarkasteli tutkimuksia, joissa selvitettiin parasetamolille kohdussa altistuneiden lasten neurologista kehitystä. Yhteyttä neurologisiin kehityshäiriöihin ei voitu osoittaa. Tällä hetkellä ei ole uutta näyttöä, joka edellyttäisi muutoksia EU:n nykyisiin käyttösuosituksiin.
Miten raskaana olevan kannattaa toimia?
Suomalaiset ja kansainväliset hoitosuositukset korostavat, että satunnaisesta ja ohjeenmukaisesta parasetamolin käytöstä ei ole todettu merkittävää haittaa sikiölle. Parasetamolia pidetään edelleen turvallisimpana kipu- ja kuumelääkkeenä raskauden kaikissa vaiheissa, toisin kuin tulehduskipulääkkeitä, joiden käyttöön liittyy todistettuja riskejä.
Fimea muistuttaa, että kuten muitakin lääkkeitä, raskaana olevien täytyy käyttää parasetamolia pienimmällä tehokkaalla annoksella, mahdollisimman lyhyen aikaa ja mahdollisimman harvoin.
Jos oireet jatkuvat tai lääkkeen tarve on toistuva, asiasta kannattaa keskustella lääkärin kanssa, jotta taustasyy voidaan selvittää ja hoito suunnitella turvallisesti.