WHO: Älä enää anna taudille nimeäsi

Myös pelkoa lietsovat termit, kuten ”tuntematon”, ”tappava”, ”epideeminen” ovat kiellettyjen listalla.

Maailman terveysjärjestö WHO ohjeistaa nimeämään jatkossa uusia sairauksia siten, etteivät taudinnimet luo tarpeettomasti negatiivisia mielleyhtymiä valtioihin, ihmisiin ja kulttuureihin.

Ohjeet koskevat uusia infektiota, syndroomia ja sairauksia, joita ei ole aiemmin raportoitu ihmisillä. Uuden käytännön ei siis ole tarkoitus puuttua jo käytössä oleviin taudinnimiin.

Taudinnimissä tulisi mieluiten käyttää yleispäteviä, kuvailevia termejä, jotka perustuvat taudin oireisiin (esimerkiksi hengitystieinfektio, neurologinen syndrooma, enteriitti).

Tarkempia kuvailevia termejä voi käyttää vain, jos taudinkulusta, sairastuneista tai vuodenaikoihin kuuluvasta vaihtelusta on varmaa näyttöä (esimerkiksi etenevä, akuutti tai nuoruusiän).

Jos taudin patogeeni on tiedossa, tulisi sitä käyttää osana nimeä (esimerkiksi koronavirus, influenssavirus, salmonella).

Yleisesti ottaen kannattaa suosia mahdollisimman lyhyitä taudinnimiä, kuten H7N9, polio, malaria, WHO suosittaa.

Maantieteelliset viittaukset pannassa

WHO kehottaa välttämään nimeämisessä maantieteellisiä viittauksia, kuten Middle East Respiratory Syndrome (MERS) tai espanjantauti. Myös ihmisten nimiin perustuvat sairaudet, kuten Creutzfeldt-Jakobin tauti tai Chagasin tauti, ovat ohjeistuksen mukaan kiellettyjä.

WHO kehottaa varomaan myös tiettyihin eläinlajeihin (esimerkiksi lintu- tai sikainfluenssa), kulttuuriin, väestöön, teollisuuden aloihin tai ammatteihin (kuten legioonalaistauti) liittyviä viittauksia. Myös pelkoa lietsovat termit, kuten "tuntematon", "tappava", "epideeminen" ovat kiellettyjen listalla.

Sairauksien lopulliset nimet vahvistetaan ICD-tautiluokituksessa, mutta uusi ohjeistus koskee nopeasti arkikäyttöön leviäviä nimiä.

WHO valmisteli ohjeistustaan yhteistyössä eläinten tartuntatautitoimisto OIE:n ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n kanssa.

Ohjeistus ei siis enää sallisi suomalaisperäisten taudinnimien, kuten Kumlingenin taudin, Puumala-viruksen tai Sallan taudin kaltaisia nimiä uusille sairauksille.

Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja

Kuva:
Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.

Lue lisää jutun aiheesta