Nuoruuden vakava mielenterveyden häiriö jättää jäljen työuraan

Mielenterveyshäiriöistä kärsineiden ansiotulot pysyivät varsin matalalla tasolla myöhemmin elämässä.

Suomalaistutkimuksen mukaan alle 25-vuotiaana mielenterveyshäiriöiden takia sairaalahoidossa olleet tulevat olemaan työmarkkinoilla muuta väestöä heikommassa asemassa. Riski olla pois työmarkkinoilta ja olla suorimatta toisen tai korkeamman asteen tutkintoa on suuri.

Mielenterveyden takia sairaalahoidossa olleista alle puolet oli töissä 25 ikävuoden jälkeen. Skitsofrenian takia sairaalahoidossa olleilla oli kaikkein matalin työllisyysaste. Heistä alle 10 prosenttia oli töissä tutkimuksen seurannan aikana.

Mielenterveyshäiriöistä kärsineiden ansiotulot pysyivät varsin matalalla tasolla myöhemmin elämässä. Yli puolella ei ollut ollenkaan ansiotuloja seurannan aikana.

– Mielenterveyden häiriöistä kärsivät jäävät pois työmarkkinoilta hyvin moninaisten syiden takia. Vakavien häiriöiden hoidossa olisi kuitenkin hyvä jo varhaisessa vaiheessa pitää huolta, että tarjottaisiin mahdollisuuksia työelämään osallistumiseen tai kouluttautumiseen, jos vointi vain sen sallii, sanoo tiedotteessa tutkijatohtori Christian Hakulinen Helsingin yliopistosta.

Rekisteriaineistoja hyödyntävä tutkimus käsitti yli 2 miljoonaa henkilöä, jotka asuivat Suomessa vuosina 1988–2015. Tutkittavia seurattiin 25–52-vuotiaina.

Suomen Akatemian ja Palkansaajasäätiön rahoittama tutkimus on julkaistu Acta Psychiatrica Scandinavica -lehdessä. (Hakulinen C. ym. Acta Psychiatrica Scandinavica, 29.6.2019).

Kirjoittaja
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva
Adobe/AOP

Artikkeli on julkaistu alun perin Lääkärilehdessä 21.8.2019.