Tutkimustulos: Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat eivät voi hyvin

Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien elämänlaatu on heikko, kertoo uusi tutkimus.

Ongelmat kilpirauhasen vajaatoiminnassa voivat vaikuttaa heikentyneen elämänlaadun lisäksi myös parisuhteeseen, perheeseen ja työelämään.
Adobe/AOP
Ongelmat kilpirauhasen vajaatoiminnassa voivat vaikuttaa heikentyneen elämänlaadun lisäksi myös parisuhteeseen, perheeseen ja työelämään.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on kansantauti, sitä sairastaa Suomessa yli 340 000 henkilöä. Sairastuneiden määrä on kasvanut kymmenen vuoden aikana kymmenillä tuhansilla.

Kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa lähes kaikkiin elämänlaadun osa-alueisiin heikentävästi, selviää Kilpirauhasliiton tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavien liikuntakykyyn, näköön, kuuloon, hengitykseen, nukkumiseen, syömiseen, puheeseen, eritystoimintaan, tavanomaisiin toimintoihin, henkiseen toimintaan, vaivoihin ja oireisiin, masennukseen, ahdistuneisuuteen, energisyyteen sekä sukupuolielämään liittyviä asioita.

Ongelmat kilpirauhasen vajaatoiminnassa voivat vaikuttaa heikentyneen elämänlaadun lisäksi myös parisuhteeseen, perheeseen ja työelämään.

Tutkimuksen mukaan kaikissa elämänlaadun hyvyyttä mittaavissa seikoissa, syömiseen liittyviä asioita lukuun ottamatta, on kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla puutteita enemmän kuin muulla verrokkiväestöllä.

Ongelmat kilpirauhasen vajaatoiminnassa voivat vaikuttaa heikentyneen elämänlaadun lisäksi myös parisuhteeseen, perheeseen ja työelämään.

Mistä sairastavien heikko elämänlaatu johtuu?

Tutkimuksessa ei selvitetty huonomman elämänlaadun syitä, mutta niiden arvellaan olevan moninaisia.

- Ne voivat johtua esimerkiksi ongelmista kilpirauhashormonin sopivan annoksen löytämisessä, muista diagnosoimattomista ja hoitamattomista sairauksista, kilpirauhassairauden rikkomasta unirytmistä tai kroonisen sairauden vaikutuksista elämään, sanoo dosentti, endokrinologian yksikön ylilääkäri, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Saara Metso Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Metso uskoo, että potilaat kaipaavat kuulluksi tulemista ja lisätietoa sairauden moninaisista vaikutuksista, hoidon tavoitteista sekä hoito- ja seurantasuunnitelmasta.

Lääkityksestä huolimatta osalle potilaista jää ns. jäännösoireita. Niiden hoitoon Metso peräänkuuluuttaa lääkkeettömiä hoitoja ja vertaistukea.

-Tulos kertoo selkeästi, että kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa on kehitettävää.

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat moninaiset

Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden kirjo on hyvin laaja ja yksilöllisesti vaihtelevat oireet voivat esiintyä eri puolella kehoa.

Tyypillisiä vajaatoiminnan oireita ovat esimerkiksi ylipaino, voimakas väsymys, uniongelmat, hiustenlähtö ja ruoansulatusongelmat.

Tyypillisiä vajaatoiminnan oireita ovat esimerkiksi ylipaino, voimakas väsymys, energian puute, uniongelmat, kuiva ja karkea iho, muistiongelmat, aivosumu, aloitekyvyttömyys, hiustenlähtö ja ruoansulatusongelmat.

Kilpirauhasliitto toteutti Kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidon laatu -tutkimuksen verkkokyselynä 5.-24.10.2022. Verkkokyselylinkki lähti jäsenistölle (> 10 000), julkista linkkiä jaettiin Kilpirauhasliiton sosiaalisen median eri kanavissa ja sitä jaettiin myös sosiaalisen median suurissa kilpirauhassairausryhmissä, jotka eivät ole Kilpirauhasliiton ylläpitämiä ryhmiä.

Vastaajia yhteensä 3020, hyväksyttyjä vastauksia 2926.

Elämänlaadun (15 D -elämänlaatumittari) osalta tehtiin yhteistyötä Health Economics Research and Consulting Oy – HERCO ltd: kanssa.