Ulosteensiirrosta ei apua lihavuuden hoidossa

Ulosteensiirto ei muuttanut potilaiden painoa puolen vuoden aikana ennen lihavuusleikkausta eikä vaikuttanut leikkaustulokseen.

Adobe/AOP

Ulosteensiirtoa on pidetty mahdollisena uutena hoitokeinona lihavuuteen. Suomalaistutkimuksessa siitä ei kuitenkaan todettu olevan hyötyä.

Helsingin yliopiston, Hus Helsingin yliopistollisen sairaalan ja Päijät-Hämeen keskussairaalan tutkimuksessa selvitettiin suolistomikrobiston muuttamisen vaikutuksia potilaan painoon. Lisäksi tutkittiin, parantaisiko puoli vuotta ennen lihavuusleikkausta tehty ulosteensiirto lihavuusleikkauksen tuloksia. Ulosteensiirtoa hoikalta verrattiin lumehoitoon, joka oli potilaan omasta ulosteesta tehty ulosteensiirto. Tutkimuksessa oli 41 osallistujaa.

Sen mukaan ulosteensiirto ei muuttanut potilaiden painoa puolen vuoden aikana ennen leikkausta eikä vaikuttanut leikkaustulokseen. Leikkauksen seurauksena molemmat ryhmät laihtuivat noin neljäsosan leikkausta edeltäneestä painosta vuoden kuluessa.  

Monipuolinen, runsaasti kasvikuituja sisältävä ja ravitsemussuositusten mukainen ravitsemus on tärkein monimuotoista suoliston mikrobistoa tukeva tekijä.

– Tuloksemme osoittavat, että gastroskopiassa toteutettu ulosteensiirto ohutsuoleen ei ainakaan kertaalleen tehtynä laske painoa, ylilääkäri Perttu Lahtinen Päijät-Hämeen keskussairaalasta kertoo tiedotteessa.

Monipuolinen suolistomikrobisto osa terveyttä

– Käytännössä ulosteensiirtoa ei voida ainakaan tämän tutkimuksen perusteella suositella lihavuuden hoidoksi, mutta suoliston mikrobiston ja lihavuuden välisessä suhteessa on vielä paljon selvitettävää, professori Perttu Arkkila Helsingin yliopistosta sanoo.

Ulosteensiirtotutkimuksia eri luovuttajilla, eri tavoilla ja erilaisissa tutkimusasetelmissa kannattaa hänen mukaansa edelleen jatkaa mahdollisten hyötyjen selvittämiseksi.

Hän sanoo tiedotteessa, että suoliston monimuotoisen mikrobiston merkitys terveydelle on keskeinen. Se ei ole yhteydessä pelkästään suoliston terveyteen vaan myös esimerkiksi immuunijärjestelmän kehittymiseen ja aineenvaihdunnan toimintaan.

Monipuolinen, runsaasti kasvikuituja sisältävä ja ravitsemussuositusten mukainen ravitsemus on tärkein monimuotoista suoliston mikrobistoa tukeva tekijä.

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.